"Lampaan."
"Tahdotko varmuudeksi maistaa hänen vertaan, jotta hänen verensä sekaantuisi omaasi ja veljeysliitto tulisi ikuiseksi ja lujaksi?"
"Tahdon."
Samat kysymykset tehtiin Selimille ja samat lupaukset annettiin sillä erotuksella vain, että Selim lupasi Kalululle pyssyn, jonka hän oli tuonut mukanaan Ferodian leiristä.
"Tapahtukoon niin", sanoi Simba ja viilsi pienen haavan poikien käsivarsiin. Kun veri alkoi tihkua, huusi hän: "Juokaa!", ja nuorukaiset painoivat huulensa toistensa haavoja vasten ja imivät pari pisaraa verta, jonka jälkeen juhlamenot päätettiin veljellisellä syleilyllä. Lahjoja vaihdettaessa katselijat huusivat ja taputtivat käsiä ja nuoremmat hyppivät ja tanssivat ilosta, niinkuin neekerien on tapana.
Seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan saapui seurue Katalambulan kylään, missä Selim herätti suurta huomiota. Mutta Kalulu vei Selimin sekä Simban ja Moton majaansa, missä arabialaispojat syvän liikutuksen vallassa näkivät toisensa ja saattoivat tulkitta vaihtaa ajatuksiaan.
Toiset jättivät heidät kahden. Simba ja Moto menivät omiin majoihinsa, ja Kalulu lähti kertomaan Katalambulalle, mitä oli tapahtunut.
Mutta Abdullah ja Selim eivät olleet kauan kahden, ennenkuin kuului monien askelten töminää ulkopuolelta, ovi avautui ja Tifum Byah astui sisään useiden sotilaiden seuraamana, joilla kaikilla oli keihäitä ja ryhmysauvoja aseinaan.
"Kas, kas!" huusi Tifum nauraen pilkallisesti. "Karannut orjani, joka
on joutunut ansaan kuin shakaali! Tule, valkea orjani, seuraa minua!"
Ja hän astui askeleen eteenpäin ja laski kätensä Selimin olkapäälle.
"Ferodia, päällikkö, tahtoo nähdä sinut."
"Mutta nyt minä olen Kalulun veli", sanoi Selim ja koetti irroittua toisen otteesta, "minä en ole enää orja."