"En pelkää sinua, Ferodia", sanoi Kalulu pilkallisesti. "Tiedän, että olet ilkeä, ja vain isäni tähden sallin sinun lähteä täältä koristamatta päälläsi kylämme porttia."
"Hiljaa, poika", varoitti Katalambula, "älä pahenna asiaa nenäkkäällä puheellasi. Ja sinä, Ferodia, muista, että hän on vain lapsi. Mene kotiisi, jos tahdot, ja rauha olkoon kanssasi."
Ferodia heitti vielä viimeisen uhkauksen Kalulun jälkeen, ja tunnin kuluttua hän oli lähtenyt Katalambulan kylästä sotilaineen, orjineen ja aarteineen kiehuen vihaa ja mieli kostonajatuksia täynnä.
Katalambulakin oli tyytymätön Kalulun käytökseen, mutta tämä, joka tunsi hyvin vanhuksen, syleili häntä ja seurasi hänen mukanaan majaan.
"Oi, isäni ja setäni", sanoi hän, "etkö tahdo lausua ystävällistä sanaa valkealle veljelleni? Eikö hän ole kaunis? Katso hänen silmiään, ne ovat kuin nuoren antiloopin, kun se kauhuissaan katselee metsästäjää. Puhu hänelle. Ajattelehan, että ilkeä Tifum löi häntä. Hän hakkaisi minunkin pääni poikki, jos Ferodia käskisi."
"Vai olet sinä Kalulun uusi veli, kalpea poikani!" sanoi Katalambula pysähtyen Selimin viereen.
"Kalulu on ollut kovin hyvä minulle", vastasi Selim kiitollisena, "hän on suvainnut nimittää minua veljekseen."
"Niin, Kalulu on hyvä poika", sanoi Katalambula, "hän rakastaa vanhaa kuningasta. Hänellä on lämmin sydän niitä kohtaan, joista hän pitää, mutta hän on kuuma kuin tuli, jos joku asettuu häntä vastaan. Varo ettei hän suutu sinuun ja lyö sinua", lisäsi hän hymyillen ja astui edemmäksi.
"Oi isä", kuiskasi Kalulu, "etkö näe, että hän on alasti, hän on arabialaispäällikön poika eikä ole alastomuuteen tottunut. Sinulla on paljon kankaita. Etkö tahtoisi antaa hänelle jotain, millä hän peittäisi itseään?"
"Miksi hänen pitäisi niin tehdä? Hän näyttää puhtaalta ja siistiltä ilmankin. Hän ei ole tyttö. Jos minulla olisi yhtä valkea iho kuin hänellä, niin kylläpä tahtoisin sitä näyttää", vanhus vastasi nauraen.