"Jos nuori nainen maissia kuoriessa löytää punaisen tähkän, ennustaa se urhoollista ihailijaa ja pidetään sitä sopivana lahjana annettavaksi nuorelle soturille. Mutta jos tähkä on käyrä ja suippukärkinen, olipa minkä värinen hyvänsä, koko piiri purskahtaa nauramaan huutaen: 'wa-ge-min'. Se merkitsee varasta maissipellossa. Sen oletetaan näyttävän ukolta, joka kumartuu mennessään peltoon. Praxiteleen taltan luoma luonnos ei voisi elävämmin tuoda tämän iloisen joukon mieleen heidän mieluisen mondamin'insa rosvoojan kuvaa…

"Sanan mukainen tämän sanan merkitys on pala, kappale (mass) tai käyristynyt maissin tähkä; mutta siten nimitetty tähkä on sovinnainen pikkuisen ukon tyyppi, joka on varastamassa tähkiä maissipellossa. Se on tällä tavalla kuin yksinäinen sana näissä oudoissa kielissä tulee monen mielteen hedelmälliseksi äidiksi. Ja me saatamme täten käsittää, miten sana wagein yksinään kykenee herättämään hauskuutta kuorijakehässä.

"Tämä sana on otettu pohjois-algonquin-heimojen viljalaulun pohjaksi. Se on yhdistetty paimosaid fraasin kanssa, joka on intiaanin substantiivin permutatiivi muoto, tehty verbistä 'pim-o-sa', kävellä. Sen sananmukainen merkitys on se joka kävelee eli kävelijä; mutta ne mietteet jotka se tuo esiin ovat 'se joka käy yöllä maissia varastamaan.' Se tarjoo täten eräänlaatuisen parallelismin edellä mainitulle sanalle." — Oneoto, p. 245.

[14] — kuppi-, nappulapelissä, —

Tämä kuppipeli on pääasiallinen uhkapeli pohjoisten intiaani-heimojen keskuudessa. Mr. Schoolcraft antaa siitä seikkaperäisen selostuksen Oneoto'ssa, siv. 85. "Tämä peli", hän sanoo, "on hyvin viettelevää joistakin intiaaneista. He pelaavat koristuksensa, aseensa, vaatteensa, veneensä, hevosensa, sanalla sanoen kaikki mitä he omistavat; tiedetäänpä asettavan panokseksi vaimonsa ja lapsensa, vieläpä uhraavat oman vapautensa. Sellaisista mielettömistä panoksista minä en ole nähnyt esimerkkejä, enkä minä luule pelin itsensä olevan yleisesti käytännössä. Se rajoittuu enimmäkseen visseihin henkilöihin, jotka vastaavat pelurien luokkaa intiaani-yhteiskunnassa, — miehiin, joita ei tunneta metsästäjinä eikä sotilaina, eikä perheensä toimeentulosta vakituisesti huoltapitävinä. Näiden joukossa on henkilöitä, jotka kantavat nimeä Yenadizzewug, se on vetelehtijöitä, sällejä, kerskuri, keikari. Se tuskin voidaan luokitella niihin tavallisiin huvileikkeihin, joiden kautta taitoa ja kätevyyttä saavutetaan. Minä olen yleensä huomannut päälliköiden ja vakavampien miesten, jotka kehoittavat nuorukaisia palloleikkeihin, ja varmasti ovat aina läsnä tavanmukaisissa kisoissa katselijoina, suosijoina ja kiittäjinä, puhuvan halveksuvasti tästä uhkapelistä. Silti ei voida kieltää, että jotkut päälliköt, huomattuja lännen sodissa ja metsästys-ajoissa, ovat antauneet sen viettelevän voiman alle."

Katso myöskin hänen "History, Condition, and Prospects of the Indian
Tribes", Part II, p. 72.

[15] — hiekkakiviniemekkeillä
tuli Kuvakallioille —

Lukija löytää pitkän kuvauksen Kuvakallioista Poster ja Whitney'n Report on the Geology of the Lake Superior Land District, Part II, p. 124. Siitä teen seuraavan otteen:

"Kuvakalliot voidaan määritellä ylimalkaisesti hietakivikallio-sarjoiksi pitkin Ylöjärven rantaa viiden mailin matkan nousten useimmissa kohden pystysuoraan vedestä, ilman minkäänlaista rannikkoa sen alla, ylös vaihdellen 50 aina liki 200 jalan korkeuteen. Jos ne olisivat yksinkertaisesti kallio-jono, ne tuskin olisivat korkeutensa tai pituutensa nojalla laskettavat suurten luonnon omituisuuksien joukkoon, vaikkakin sellainen kokoelma kalliokerroksia, suuren järven laineiden huuhtomina, ei olisi missään tapauksessa vailla suuremmoisuutta. Matkailijalle, joka laskee heikossa kanootissaan niiden juurella, ne olisivat aina kauhun esineenä: hyökyjen kimmahdus, kallioiden piirittämä ranta, joka ei suo mailimääriin turvapaikkaa, uhkaava taivas, kiihtyvä tuuli, kaikki nämät herättävät hänen levottomuuttaan ja kiihottaisivat häntä melomaan voimakkaasti kunnes pelättävä seinä olisi sivuutettu. Mutta Kuvakallioissa on kaksi piirrettä, jotka antavat maisemalle ihmeellisen ja melkein ainoalaatuisen luonteen. Nämät ovat, ensiksikin se outo muoto, jommoiseksi järven vaikutus on kalliot kuluttanut ja kovertanut vuosisatoja meren kaltaista hyökyään niiden juurta vastaan heitellen; ja toiseksi se yhtä omituinen tapa jolla suuret alat kallion pintaa on värjäytynyt kirkkaimman värisillä juovilla.

"Tästä jälkimäisestä piirteestä on näiden kallioiden amerikalaiselle matkustajalle tunnettu nimi johdettu, jota vastoin ranskalaisten purjehtijain antama nimitys 'Les Portails' johtuu ensimainitusta ja paljon enemmän silmäänpistävästä omituisuudesta.