I. Rauhanpiippu.
II. Neljä tuulta.
III. Hiawathan lapsuus.
IV. Hiawatha ja Mudjekeewis.
V. Hiawathan paasto.
VI. Hiawathan ystävät.
VII. Hiawathan purjehdus.
VIII. Hiawathan kalastus.
IX. Hiawatha ja Helmisulka.
X. Hiawathan kosinta.
XI. Hiawathan häät.
XII. Iltatähden poika.
XIII. Maissipeltojen siunaus.
XIV. Kuvakirjoitus.
XV. Hiawathan valitus.
XVI. Pau-Puk-Keewis.
XVII. Pau-Puk-Keewisin takaa-ajo.
XVIII. Kwasindin kuolema.
XIX. Aaveet.
XX. Nälkä.
XXI. Valkoisen miehen jalka.
XXII. Hiawathan pois meno.
Muistutuksia.
Sanasto kirjassa löytyvistä intiaanisanoista selityksineen.
Henry Longfellow.
Henry Wadsworth Longfellow, pohjois-amerikalainen runoilija, oli syntynyt Portland'issa, Mainen valtiossa 1807. Hän toimi elävien kielien professorina Harvardin yliopistossa ja kuoli 1882.
Kirjallisista tuotteistaan olivat mainittavimmat runokertomukset ja idyllikuvaukset, kuten "Evangeline", "The song of Hiawatha", "The Courtship of Miles Standish", draamat "The Spanish Stutent", "The Golden Leyend" ja romaani "Hyperion", joita paitsi hän kirjoitti koko joukon pienempiä runoelmia.
Longfellowista mainitaan, että hän oli monipuolisesti sivistynyt, hienotunteinen, romantillinen, haaveilevan uskonnollinen, jalo ja ihmisrakas personallisuus, kirjailijana etevä, kypsynyt muodon mestari, paljon luettu ja pidetty, oli saanut englantilaisen kasvatuksen ja monilla Europaan tekemillään kielien tutkimismatkoilla perehtyi hän europalaiseen kirjallisuuteen, tehden monista kielistä käännöksiä, rikastuttaen kotimaansa kirjallisuutta, m.m. etevällä käännöksellä Danten Divina Commediasta.
Kirjailijana oli hän vähemmän omaperäinen, uusia luova nero kuin muototaituri. Niinpä hänen teoksissaan voipi huomata esikuvallisia vaikutelmia Goethen, Tegnérin y.m. teoksista. Muutoin se tapa, jolla hän käsitteli aiheitaan, oli herttaisen runollinen ja saavutti laajoissa piireissä mieltymystä. Hän olikin henkisten muinaisuuksiensa ja runoilijaluonteensa puolesta varsin sopiva käsittelemään ja runoilemaan kansanrunousaiheita, joiden luonne ja sävy oli ikään kuin sukua hänen romantilliselle ja ihannoivalle hengelleen. Tutustuneena mielenkiinnolla pohjois-amerikalaisiin intiaanitaruihin, tuli hän luoneeksi kuuluisimman teoksensa, Hiawatha-runoelman, josta on viime vuosisadan lopulla sanottu, että se on alkuperäisin runoteos mitä Pohjois-Amerikassa siihen asti oli ilmestynyt.
Pohjois-Amerikassakin oli monen monta intiaaniheimoa eri kielineen ja kielimuotoineen, kullakin omat tarunsa ja sankarinsa. He ovat kyenneet luomaan verrattain rikkaan kansanrunouden, joka ihmetyttää kauneudellaan ja omaperäisyydellään.
Noilla vanhoilla, kautta monien sukupolvien periytyneillä taruilla ja kertomuksilla on omituinen viehätysvoima, kuten tiedämme. Nepä sytyttivät Longfellowinkin herkän, runollisen mielikuvituksen palamaan, kehkeytyen lopulla tuoksi runolliseksi luomaksi, "intiaani-Eddaksi", kuten hän itsekin nimittää Hiawatha-lauluansa runoelman jälkeen liitetyissä "Muistutuksissaan", tehden niissä m.m. selkoa aiheistaan ja käyttämistään lähteistä.