Olisin tänään, heti neuvottelumme päätyttyä, halunnut lähteä Ploszowiin, mutta täti on väsynyt ja tahtoo olla täällä yötä. Olin tunnustanut hänelle, että minulla oli ollut keuhkokuume, ja minä aavistan, että hän jäi tänne minun tähteni, jotten joutuisi matkalle sadeilmalla.
On nimittäin koko päivän satanut.
Emme muutenkaan olisi päässeet lähtemään tänään ja huomenna luultavasti emme lähde ennenkuin illalla. Kromickin asia on kiireellinen. Huomenna täytyy heti käydä puhuttelemassa asianajajaa ja lähettää hänet kiireen kautta matkaan.
Lokakuun 7 p:nä.
Me saavuimme Ploszowiin kello seitsemän tienoissa illalla; nyt on keskiyö ja koko talo nukkuu. Jälleennäkeminen ei pahasti järkyttänyt häntä, Jumalan kiitos. Hän astui minua vastaan hämillään, epävarmana ja pakoittamalla. Hänen silmissään oli häpeää ja pelkoa, mutta minä päätin lujasti tervehtiä häntä vapaasti ja luontevasti, ikäänkuin eilen olisimme eronneet. Ja niinmuodoin sain kaiken sovituksen ja juhlallisuuden vältetyksi. Niin pian kuin hän oli tullut näkyviini, riensin nopeasti hänen luokseen, ojensin käteni ja huudahdin iloisesti:
— Kuinka sinä voit, rakas Anielka? Minun tuli niin ikävä teitä, että siirsin merimatkani tuonnemmaksi.
Ja hän ymmärsi paikalla, että minä rakensin sovintoa, että minä palasin hänen luokseen ja uhrasin itseni hänen rauhansa vuoksi. Hetkeksi kuvastui hänen kasvoillaan niin suuri mielenliikutus, että minä pelkäsin hänen voimiensa pettävän. Hän tahtoi sanoa jotakin, muttei saanut sanaa suustaan, painoi ainoastaan lujasti kättäni. Minä pelkäsin hänen purskahtavan itkuun.
En kuitenkaan antanut hänelle siihen aikaa. Jatkoin kiireesti entiseen tapaani:
— Kuinka kävi kuvan? Päähän jo oli valmis, kun lähditte, eikö totta? Angeli ei niin pian lähetä sitä, hän sanoi minulle itse, että siitä tulee hänen mestariteoksensa. Luultavasti hän panee sen näytteille Wienissä, Münchenissä ja Parisissa. Onneksi minä tilasin toisenkin kappaleen, sillä muuten me olisimme saaneet odottaa vielä vuoden. Mutta minä tahdoin kun tahdoinkin itse omistaa sinut.
Hänen täytyi, huolimatta kaikesta mitä hänen sydämessään liikkui, yhtyä minun äänilajiini, varsinkin kun täti ja Celina rouva sekaantuivat keskusteluun. Niin kuluivat ensi hetket. Kaikki mitä minä sanoin oli petosta meidän molempien tunteita vastaan. Näyttelin kuitenkin kaiken iltaa uskollisesti osaani, vaikka tunsin ponnistuksen pusertavan hikeä otsaltani. Olin vielä heikko äskeisen sairauden jälkeen, ja väkivallanteko oli todella ääretön! Näin Anielkan pitkin iltaa kauhistuksella ja mielenliikutuksissaan katselevan kalvenneita kasvojani ja harmaantuneita ohimojani. Näin hänen aavistavan mitä minä olin kokenut. Mutta minä kerroin berliniläisistä vastuksistanikin leikkiä lyöden. En uskaltanut luoda katsettani hänen muuttuneeseen vartaloonsa, jottei hän huomaisi minun näkevän muutosta ja luulevan, että inhoan häntä. Illan kuluessa alkoi minua muutaman kerran pyörryttää, mutta minä jaksoin hallita itseni, ja hän näki kasvoissani ainoastaan iloisuutta, syvää kiintymystä ja samalla täydellistä alistumista asiain tilaan. Hän on hyvin herkkä, hän tuntee ja ymmärtää kaikki, mutta minä voitin omatkin odotukseni: käyttäydyin niin vapaasti ja luontevasti, että hänen täytyi uskoa minun vihdoinkin ajattelevan: "Ihmisen pitää alistua siihen, mikä on ylivoimaista." Jos hänen sieluunsa vielä oli jäänyt joitakin epäilyksiä, niin täytyi hänen heti ensi hetkessä ymmärtää ainakin se, että minä yhä rakastan häntä kuten ennen, että hän yhäti on entinen jumaloitu Anielkani.