—Mitä tahdot? kysyi Wojtek.
—Se on paholainen eikä mikään sotamies! Oi—Jumala olkoon minulle syntiselle armollinen! Katsohan, Bartek, millaiset hampaat hänellä on!
—Piru hänet periköön,—minä en tahdo nähdä.
Bartek vaikeni, mutta kohta hän kysyi:
—Wojtek!
—Mitä?
—Jos tekee tuollaiselle ristinmerkin, eiköhän se auta.
—Pakanat eivät ymmärrä pyhää uskoa…
Komennettiin vaunuihin. Juna läksi. Pimeän tultua, Bartek näki aina edessään turkosin mustat kasvot ja kauhean silmän valkuaisen. Niistä ajatuksista ja tunteista, jotka tällä hetkellä valtasivat tätä Pognembinin sotilasta, oli vaikea arvata hänen tulevia sankaritöitään.