—Kuin me kerran poltimme kylän, niin he vääntelivät käsiään ja huusivat heti: pitié, pitié! joka muka merkitsisi, että he tahtoivat antaa meille jotakin juotavaa (puolalainen sanasutkaus), jos antaisimme heidän olla rauhassa, mutta siitä emme välittäneet.
—Vai niin, heidän puhettaan voipi sitten ymmärtää?—kysyi muudan nuori poika.
—Sinä et sitä ymmärrä, sillä sinä olet tyhmä, mutta minä ymmärrän.
—Done djengi, ymmärrätkö sitä?
—Mitä se on?
—Mutta oletteko nähneet Pariisia? Siellä oli tappelu toisensa jälkeen, ja me voitimme jok'ikisessä. Heillä ei ole hyvää komentoa, niin sanoivat kaikki. Upseerit ovat kehnoja, mutta meidän, ne olivat hyviä.
Vanha Maciej Kierz, järkevä tilanomistaja Pognembinissä, alkoi pudistaa päätään ja sanoi:
—Niin, saksalaiset ovat tosin voittaneet kauheassa sodassa, ja me olemme auttaneet heitä, mutta mitä siitä seuraa meille, sen tietää Jumala yksin.
Bartek tuijotti häneen avoimin silmin ja sanoi:
—Mitä lörpötystä tuo on?