Kuun valossa saattoi nähdä kaksi haamua, jotka kulkivat kotia kapakasta. Toinen niistä kulki edellä ja valitti kuuluvalla äänellä. Sen jälessä seurasi pää alespäin hyvin nöyränä Gravelotten ja Sedanin voittaja.
VII.
Bartek tuli niin voimattomana kotia, ettei hän moneen päivään voinut tehdä työtä. Se oli suuri onnettomuus koko taloudelle, joka välttämättömästi tarvitsi miehen voimakasta kättä. Magda auttoi itseään niin hyvin kuin hän taisi. Hän raastoi aamusta iltaan hänen naapurinsa, Czermienickin väki, auttoi häntä varojen mukaan, mutta se ei riittänyt ja talous meni rappiolle. Heillä oli vähän velkaa siirtolaiselle Justille, saksalaiselle, joka aikanaan oli hankkinut itselleen muutaman tynnyrin-alan maata Pognembinissä, ja jolla nyt oli paraat tulot koko kylässä ja sitä paitsi käteistä rahaa, jota hän lainasi melkoisella korolla. Ensi sijassa antoi hän rahoja armolliselle herralle Pan Jarzynskille. Jarzynskin nimi prameili aateliskalenterissa, ja juuri sen tähden täytyi talon loistoa pitää yllä. Muutoin lainaili Just rahoja talonpojillekin. Magda oli jo puoli vuotta ollut hänelle velkaa muutamia kymmeniä taaleria, joita hän oli käyttänyt osaksi talouteen, osaksi lähettänyt Bartekille sotaan. Mutta eihän se mitään merkinnyt. Taivaan herra antaisi kyllä hyvän sadon ja sillä hän kyllä maksaisi velkansa, kuin vaan työhön kykeneviä käsiä löytyi. Onnettomuudeksi ei Bartek voinut tehdä työtä. Magda ei tahtonut sitä oikein uskoa ja meni papin luo neuvottelemaan, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen Bartekia työhön. Ei mikään auttanut. Hänen henkeänsä alkoi ahdistaa, kuin hän oli hiukan ollut työssä ja hänen selkäänsä alkoi pakoittaa. Hän saattoi istua päiväkausia töllin edustalla, polttaa porsliinipiippuaan, jossa oli Bismarckin kuva univormussa ja kyrassikypärässä, tuijottaen eteensä voipuneella, uneliaalla katseella kuin jos kaikki vaivain jäljet eivät vielä olisi kadonneet ruumiista. Hän ajatteli sinne tänne, vähän sotaa, vähän voittojaan, Magdaa, vähän kaikkea, eikä juuri mitään.
Kerran kuin hän siinä istui, kuuli hän Franekin itkevän loitolla. Franek palasi koulusta ja ulvoi, että kaiku kuului. Bartek otti piipun suustaan:
—No Franek, mikä sinua vaivaa?
—Mikäkö minua vaivaa—ulvoi Franek.
—Niin, miksi ulvot?
—Minä olen saanut selkääni…
—Kuka on antanut sinulle selkään?
—Herra Boege, luonnollisesti.