—Hurraa!
Mutta ennen kuin he ennättivät hänen luokseen oli Bartek uudestaan noussut ylös, ja se esti heitä liiaksi lähestymästä. Haavoitettu karhu saattoi vielä olla vaarallinen. Sitä paitsi ei enää ollut pitkältä ensimmäisiin kylän tölleihin, ja kaukaa saattoi nähdä miten muutamia poikia jo riensi taistelupaikalle. Siirtolaiset vetäytyivät taloihinsa.
—Mitä on tapahtunut? kysyivät paikalle saapuneet.
—Olenhan vaan antanut saksalaisille hiukan selkään, vastasi Bartek ja pyörtyi.
VIII.
Asia alkoi tulla arveluttavaksi. Saksalaiset lehdet sisälsivät varsin liikuttavia kertomuksia siitä ahdistuksesta, jonka alaisena rauhallinen saksalainen väestö muka oli raa'an ja oppimattoman väestön puolelta, jota hallituksen viholliset ja uskonnolliset innoittelijat yllyttivät. Boegesta tuli päivän sankari. Hän, lempeä ja rauhallinen opettaja, joka valtakunnan äärimmäisissä rajamaissa taisteli valistuksen levittämiseksi, hän, sivistyksen todellinen lähetyssaarnaaja raakalaisten joukossa, hän oli joutunut asiansa uhriksi. Onneksi kuitenkin seisoi hänen takanaan satoja tuhansia saksalaisia, jotka eivät varmaankaan sallisi, että… j. n. e….
Bartek ei tietänyt mitään siitä myrskystä, joka häntä uhkasi. Hän oli aivan levollinen, varmana siitä, että hän pääsisi vapaaksi edesvastauksesta. Olihan Boege lyönyt hänen poikaansa ja ensimmäisenä hyökännyt hänen kimppuunsa. Sitten oli ahdistettu häntä takaapäin. Täytyihän hänen puolustaa itseään. Ja sitten he olivat heittäneet häntä kivellä otsaan. Kenen päälle he olivat oikeastaan hyökänneet? Hänenkö, jonka nimi oli seisonut päivyskertomuksissa, hänen, joka oli voittanut Gravelotten tappelun, joka oli puhunut itse Steinmetzin kanssa ja jolla oli niin monta kunniamerkkiä? Hän ei voinut ollenkaan saada päähänsä, etteivät saksalaiset sitä tietäneet ja että he saattoivat kohdella häntä niin väärin, kuin olivat tehneet, yhtä vähän kuin hän voi käsittää, miten Boege vakuutti Pognembinin asukkaille, että saksalaiset tästä lähtein pitäisivät heitä kurissa, sitten kuin he, Pognembiniläiset, olivat taistelleet niin uljaasti ranskalaisia vastaan joka kerta kuin siihen oli ollut tilaisuutta. Mitä häneen itseensä tuli, niin oli hän varma siitä, että oikeus ja hallitus asettuisi hänen puolelleen. Kaikissa tapauksissa tietäisivät ne, mikä mies hän oikeastaan oli, ja mitä hän oli toimittanut sodassa. Jollei kukaan muu sitä tekisikään, niin itse Steinmetz häntä puolustaisi. Olihan Bartek itse tämän sodan kautta joutunut köyhyyteen, ja hänen torppansa oli velkaantunut, niin että hänelle varmaankin tapahtuisi oikeus.
Santarmit saapuivat Pognembiniin ottamaan Bartekia. He olivat odottaneet ankaraa vastustusta, sillä heitä tuli viisi miestä ladatuin kiväärein. Mutta he erehtyivät. Bartek ei edes ajatellutkaan vastarintaa. He käskivät häntä istumaan vaunuihin. Hän totteli. Ainoastaan Magda joutui epätoivoon ja valitti koko ajan:
—Oi, minkä tähden sinä tappelitkaan ranskalaisia vastaan! Siitä sen nyt sait, raukka.
—Ole hiljaa,—vastasi Bartek. Matkalla hymyili hän iloisesti vastaantulijoille.