—Minä näytän heille, kenelle he ovat tehneet vääryyttä,—huusi hän vaunuista.
Kunniamerkit rinnalla astui hän oikeuden eteen. Oikeus kohtelikin häntä lempeästi. Oltiin yksimielisiä siitä, että löytyi helpottavia asianhaaroja. Bartek tuomittiin vaan kolmen kuukauden vankeuteen. Sitä paitsi langetettiin hän sadanviidenkymmenen Saksan markan sakkoihin vahingon palkkiona Boegen perheelle ja muille siirtolaisille, "jotka olivat kärsineet ruumiillista väkivaltaa".
Posenin saksalainen lehti kirjoitti tuomion johdosta: "Rikoksellinen ei tuomiota langetettaessa ollut ainoastaan osoittamatta vähintäkään katumusta, vaan käyttäytyi niin raa'asti ja alkoi niin julkeasti ylistää luultuja ansioitaan, että vaan saattaa ihmetellä, kuinka saapuvilla oleva kantaja ei vetänyt häntä edesvastaukseen loukkauksista oikeutta ja Saksan kansaa vastaan".
Bartek istui vankilassa ja mietiskeli rauhassa sankaritöitään
Gravelotten, Sedanin ja Pariisin luona.
Menettelisimme kuitenkin väärin, jos väittäisimme, että Boegen menetystapa ei synnyttänyt mitään vastalausetta. Päinvastoin. Hyvin sateisena edelläpuolenpäivänä esiintyi valtiopäivillä puolalainen edusmies, joka selvästi huomautti, kuinka hallituksen käytös puolalaisia kohtaan Posenissa oli muuttunut, ja muistutti, että sen uljuuden ja alttiiksiantavaisuuden tähden, jota tämä väestö sodan aikana oli osoittanut, pitäisi enemmän ottaa huomioonsa sen inhimillisiä oikeuksia, ja että vihdoin herra Boege oli käyttänyt väärin asemaansa opettajana lyömällä puolalaisia lapsia, antamalla heille haukkumanimiä, ja vakuuttamalla että saksalainen väestö, saman saksalais-ranskalaisen sodan jälkeen ajaisi pois maan omat lapset.
Edusmiehen puhuessa satoi virtanaan ulkona, ja kuin sellaisessa ilmassa tavallisesti tullaan uniseksi, ei ollut ihmeellistä, jos konservatiivit haukoittelivat, jos kansallis-vapaamieliset ja sosialistit haukoittelivat, ja että keskuspuoluekin vihdoin haukoitteli, sillä se tapahtui ennen kulttuuritaistelua. Kuin vihdoinkin "puolalainen valitus" tuli esille, siirtyi edusmieshuone päiväjärjestykseen.
Bartek istui sill'aikaa vankilassa, tahi oikeammin sanoen makasi vankilan lasareetissa, sillä kivenheitosta oli se haava au'ennut, jonka hän oli saanut sodassa.
Kuin hänellä ei ollut kuumetta, mietti hän, ja mietti niin kuin kalkkunakukko, joka kuoli mietiskelemisestä. Bartek ei kuitenkaan heittänyt henkeään, vaan ei saanut mitään ajateltuakaan. Niinä aikoina kuitenkin, joita tiede kutsuu valoisiksi hetkiksi, juolahti hänen mieleensä, että hän kenties aivan syyttä oli antanut ranskalaisille selkään.
Magdalle tuli tukala aika. Sakot olivat maksettavat, mutta ei ollut mitään millä maksaa. Pognembinin pappi tahtoi kyllä auttaa, mutta hänellä ei ollut muuta kuin neljäkymmentä Saksan markkaa. Huono toimi oli papinvirka Pognembinissä, ja sitä paitsi ei vanhus tietänyt, mihin hänen rahansa oikeastaan katosivat. Armollinen herra Pan Jarzynski ei ollut kotona. Kerrottiin, että hän oli matkustanut kosimaan rikasta naista Puolan kuningaskunnasta. Magda ei tietänyt, mitä hänen oli tehtävä.
Maksuajan pitennyksestä ei voinut olla puhetta. Möisikö hän hevosen vai lehmän? Juuri nyt oli alkukesä, kaikkein pahin aika. Elonkorjuu lähestyi, talouteen tarvittiin rahoja ja kaikki oli rappiotilassa. Hän väänsi käsiään epätoivossa, jätti muutamia hakemuksia oikeuteen, että hänelle osoitettaisiin armeliaisuutta, mutta ei saanut vastausta ollenkaan. Maksupäivä lähestyi ja sen mukana ryöstö.