Kolme päivää lapset viipyivät Fashodassa, jossa virralta nousevat suunnattomat moskiittoparvet tekivät olon sietämättömäksi. Päivällä lenteli myös suuria, sinisiä kärpäsiä, jotka eivät tosin pistäneet, mutta tunkeutuivat korviin, silmiin ja suuhun. Stas oli jo Port Saidissa kuullut, että sääsket ja kärpäset levittävät kuumetta ja silmätulehdusta. Lopulta hän pyysi Seki-Tamalaa lähettämään heidät matkalle mahdollisimman pian, koska kevätsateet lähenivät.
21
— Stas, mistä se johtuu, että vaikka me ajamme ja ajamme Smainia ei kuitenkaan näy.
— En tiedä. Hän kulkee varmaankin ripeästi eteenpäin ehtiäkseen pian niille seuduille, missä vielä on neekerejä. Tahtoisitko sinä jo päästä hänen luokseen?
Tyttö nyökäytti vaaleata päätään.
— Miksi sitten?
— Smainin läsnäollessa Gebr ei varmaankaan uskaltaisi lyödä Kali parkaa niin julmasti.
— Tuskin Smain itse on sen parempi. He ovat kaikki armottomia orjilleen.
— Niinkö? Kaksi kyyneltä vierähti tytön poskipäiltä.
Yhdeksäs päivä tätä matkaa oli kulumassa. Gebr, joka nyt johti karavaania, löysi helposti Smainin jäljille. Poltettu dshungla ja nuotioiden tuhka, jyrsityt luut ja muut jätteet osoittivat hänelle tien. Mutta viisi päivää myöhemmin he joutuivat suurelle arolle, jonka tuli oli polttanut joka suuntaan. Jäljet tulivat epäselvemmiksi ja saattoivat johtaa harhaan, etenkin kun Smain, kuten näytti, oli jakanut miehistönsä pienempiin osastoihin löytääkseen helpommin metsänriistaa ja syötävää. Gebr ei tiennyt, mihin suuntaan mennä, ja karavaani palasi usein samaan paikkaan, mistä oli lähtenytkin. Sitten he ajoivat suurehkon metsän halki ja saapuivat seudulle, missä maaperä oli kivistä ja kasvillisuus niukkaa. Vain muutamin paikoin kasvoi euforbioita, mimosia ja hoikkia, vaaleanvihreitä puita, joitten lehtiä syötettiin hevosille. Ei ollut jokia eikä puroja, mutta onneksi satoi silloin tällöin, joten kallioiden koloista löytyi vettä.