Hevoset rupesivat peräytymään, eivätkä kauhistuneet ratsastajat tienneet mitä tehdä. Kuului avuttomia ja tuskaisia huudahduksia: "Allah! Bismillah! Allah Akbar!"
Erämaan kuningas katsoi heihin kallioltaan liikkumattomana kuin pronssiveistos. Gebr ja Chamis olivat kuulleet kauppamiehiltä, jotka ostavat norsunluuta ja kumia, että leijonat usein sulkevat tien karavaaneilta, joiden tästä syystä täytyy tehdä suuria kierroksia. Mutta nyt se oli mahdotonta. He saattoivat kääntyä ja paeta, mutta siinä tapauksessa olisi peto varmaan lähtenyt ajamaan heitä takaa.
Kuului hätäisiä kysymyksiä ja huudahduksia:
— Mitä tehdä?
— Allah! Ehkä se väistyy!
— Ei väisty!
Taas oli aivan hiljaista. Kuului vain hevosten korskuntaa ja ihmisten hätäistä hengitystä.
— Päästetään Kali irti, Chamis sanoi kiireesti Gebrille, — ja paetaan hevosilla, niin leijona tappaa hänet ja jättää meidät rauhaan.
— Niin! Niin! vahvistivat beduiinit.
Mutta Gebr arveli, että Kali kiipeäisi heti jyrkälle kallioseinämälle, ja leijona lähtisi ajamaan hevosia takaa. Sitten hän aikoi surmata orjan ja jättää siihen, ja kun peto hyökkäisi heidän peräänsä, se tuntisi veren hajua ja pysähtyisi syömään.