Neekeri taputti vatsaansa ja hoki tyytyväisenä:
— Paljon lihaa, paljon, lihaa!
Stas tahtoi vielä tietää, kuinka neekeri oli joutunut dervishien vangiksi. Kävi ilmi, että kun hänet oli eräänä yönä saatu kiinni pyydystyskuopasta, joka oli kaivettu zeriban ulkopuolelle, hän oli kulkenut niin monen käden kautta, että hänen oli mahdotonta tehdä selvää maista, joiden kautta oli joutunut Fashodaan. Jos hän olisi kotoisin Albert-järven, Albert-Edward-järven tai Viktorian seuduilta, missä Unjoro- ja Uganda-maat sijaitsevat, niin hänen olisi pitänyt kuulla jotakin Emin pashasta, joka höyrylaivoineen ja sotajoukkoineen herätti neekereissä ihmetystä ja pelkoa. Tanganjikajärvi oli liian kaukana, ja näin ollen saattoi otaksua Kalin synnyinmaan olevan jossakin lähempänä. Siinä tapauksessa ei ollut mahdotonta tavata wa-himalaisia.
Muutaman tunnin kuluttua aurinko teki laskua, helle helpotti, ja vaeltajain eteen avautui leveä laakso, jossa oli vettä ja jossa kasvoi villejä viikunapuita. He pysähtyivät lepuuttamaan hevosia ja vahvistamaan itseään aterialla. Kun kalliot täällä olivat matalammat, Stas käski Kalin kiivetä ylös katsomaan, näkyikö ympäristössä savua.
Tuossa tuokiossa Kali oli kalliolla ja katseltuaan joka suuntaan laskeutui liaaniköynnöstä pitkin alas ilmoittamaan, että savua ei näkynyt, mutta että siellä oli "njama". Saattoi helposti arvata, ettei hän tarkoittanut lintuja, vaan joitakin suurempia eläimiä. Hän osoitti Stasin luodikkoa ja pani kaksi sormea päälaelle merkiksi, että ne olivat sarvipäisiä.
Nyt kiipesi Staskin pyssyineen kalliolle ja tähysteli varovasti kallion laidan yli. Siellä oli niin kauas kuin silmä kantoi suuria puita, joitten runkoja tuli oli kärventänyt. Erään puun suojassa oli lauma antilooppeja, joitten ruumis muistutti hevosta ja pää puhvelihärkää. Ne olivat noin sadan askelen päässä ja tuuli puhalsi niistä Stasiin päin, joten ne vaaraa aavistamatta söivät kaikessa rauhassa. Stas tahtoi hankkia karavaanille ravinnoksi lihaa ja ampui lähintä eläintä, joka kaatui maahan kuin salaman lyömänä. Muut karkasivat pakoon ja niitten mukana suuri puhvelihärkä, joka oli seisonut näkymättömänä toisten eläinten takana. Nyt Stas ei ampunut enää lihan tarpeesta, vaan metsästyshalusta. Hän odotti hetkeä, jolloin puhvelihärkä olisi sivuttain häneen ja ampui. Eläin hoiperteli hieman, mutta juoksi edelleen kadoten epätasaiseen maastoon, ennenkuin Stas ehti ladata pyssynsä uudestaan.
Kun savu hälveni, Kali istui antiloopin päällä viiltämässä sitä
Gebrin veitsellä. Stas meni katsomaan eläintä.
Kun Kali oli syönyt hiukan raakaa antiloopinlihaa, hän rupesi nylkemään otusta. Stas ihmetteli, ettei Saba tullut saamaan osaansa. Hän vihelsi, mutta koiraa ei näkynyt.
— Iso koira juoksi puhvelihärän jälkeen, huomautti Kali.
— Näitkö?