Kali pysähtyi keihään heittomatkan päähän ja huusi:
— Kansa! Kuule, mitä Kali, wa-himalaisten mahtavan kuninkaan, Fumban, poika puhuu! Jos te ymmärrätte, mitä hän puhuu, niin painakaa mieleenne joka sana!
— Me ymmärrämme! kajahti vastaus kolmestasadasta suusta.
— Käskekää kuninkaanne astua esiin sanomaan nimensä ja avaamaan korvansa, jotta hän paremmin kuulisi.
— M'Rua! M'Rua! kuului huutavia ääniä. M'Rua astui rivin eteen. Hän oli vanha, kookas ja voimakas neekeri, mutta rohkeus ei ollut suinkaan hänen vahvimpia puoliaan, koska hänen jalkansa vapisivat niin kovasti, että hänen täytyi nojata keihääseensä pysyäkseen pystyssä. Sotilaat laskivat keihäänsä maahan merkiksi, että tahtovat kuunnella rauhallisesti, mitä tulijoilla oli asiaa. Kali kohotti äänensä:
— M'Rua ja M'Ruan kansa! Te kuulette wa-himalaisten kuninkaan pojan puhuvan teille, kuninkaan, jonka karja peittää Bassa Narok-järven rannoilta kohoavat vuoret yhtä sakeana kuin muurahaiset peittävät kuolleen kirahvin ruumiin. Mitä Kali, wa-himalaisten kuninkaan poika, puhuu? Hän ilmoittaa teille suuren ja onnellisen sanoman, että hän tuo teille hyvän Mzimun!
Ja hän huusi vielä kovemmin: "Niin juuri! Hyvän Mzimun!"
Siitä hiljaisuudesta, mikä nyt seurasi, saattoi päättää, että Kalin sanat olivat vaikuttaneet syvästi. Sotilaitten riveissä syntyi hiljaista liikettä. M'Rua nojasi kaksin käsin keihääseensä. Kotvasen kuluttua alkoi riveistä kuulua mutinaa, ja yksityiset äänet toistivat: "Mzimu! Mzimu!" Sieltä täältä huudettiin: "Jantsig! Jantsig!" millä huudolla neekerit ilmaisevat kunnioitustaan ja lausuvat tervetulleeksi.
Mutta Kalin ääni kajahti yli melun:
— Katsokaa ja iloitkaa! Hyvä Mzimu istuu valkoisessa suojuksessa suuren elefantin selässä, ja suuri elefantti tottelee häntä kuin orja isäntäänsä, kuin lapsi äitiään. Oi, m'rualaiset eivät ole ikinä nähneet mitään tällaista…