Stas antoi nyt rummun Kalille, joka vuorostaan alkoi pyörittää sitä niin innokkaasti, että sen pärinä voitti kaikki muut äänet. Kun hänkin oli saanut siitä tarpeekseen, hän viskasi rummun M'Ruan jalkoihin ja huusi nauraen äänekkäästi:
— Tuossa on teidän Mzimunne!
Sitten hän alkoi neekerien tapaan laverrellen puhua sotilaille ja M'Rualle. Hän osoitti Kambaa ja sanoi, että tuo lurjus oli pettänyt heitä monilla sade- ja poutakausilla, sillä välin kuin he kestitsivät häntä pavuilla, lihalla ja hunajalla. Löytyykö toista niin typerää kansaa ja kuningasta maailmassa? Missä on nyt Kambanoidan mahti? Miksei mikään paha Mzimu puolusta Kambaa?
Kali selitti, että on vain yksi oikea Mzimu ja yksi mahtava suuri herra ja kehoitti neekereitä osoittamaan heille kunnioitustaan ja tuomaan heille lahjoja, sillä muuten saattaa ennenkuulumaton onnettomuus kohdata heitä.
Tätä hänen ei tarvinnut enää sanoa, sillä kun neekerit kerran olivat nähneet Kamban ja pahan Mzimun olevan niin paljon heikompia kuin valkoinen hyvä Mzimu ja valkoinen herra, niin se jo riitti saamaan heidät vakuuttuneiksi, herättämään heissä halveksuntaa entisiä henkiään kohtaan ja hylkäämään ne. He rupesivat uudestaan ja entistä innokkaammin huutamaan: "Jantsig! Jantsig!"
Kun he eivät voineet niellä sitä harmia, että poppamies oli petkuttanut heitä niin monen vuoden ajan, tahtoivat he tappaa hänet. M'Rua itse pyysi Stasia pitämään Kambaa vankinaan siksi kunnes he ennättivät keksiä hänelle julman kuolintavan. Mutta Nel tahtoi antaa hänen elää, ja koska Kali oli selittänyt kansalle, että siellä, missä hyvä Mzimu hallitsee, ei vuoda ihmisveri, niin Stas käski ajaa onnettoman poppamiehen kylästä pois. Kamba, joka oli odottanut tuskallista kuolemaa, lankesi polvilleen hyvän Mzimun eteen ja kiitti häntä pelastuksesta.
Nyt ei mikään enää häirinnyt juhlallista tunnelmaa. Kylän paaluaitauksesta tuli esiin naisia ja lapsia, sillä viesti harvinaisten vieraitten tulosta oli levinnyt jo ympäri kylän, ja halu saada nähdä valkoisia ihmisiä oli pelkoa suurempi.
Stas ja Nel näkivät nyt ensi kertaa koko kyläkunnallisen villejä, joiden luona ei ollut vielä käynyt edes arabeja. Neekerien pukuina oli vain kasveja ja nahkoja, jotka riippuivat vyötäisiltä. Kaikki olivat tatuoituja. Sekä miehillä että naisilla oli korvissa puu- tai luurenkaita, jotka ulottuivat olkapäihin asti. Alahuuli oli pingoitettu teevadin suuruisen pelelerenkaan ympäri. Parhailla sotilailla ja heidän vaimoillaan oli kaulassa rauta- tai messinkirenkaita. Nämä neekerit kuuluivat nähtävästi shillukheimoon, joka on levinnyt kauas itään, sillä Kali ja Mea ymmärsivät vallan hyvin heidän kieltään, ja Staskin osaksi ymmärsi sitä. Heidän jalkansa eivät kuitenkaan olleet niin pitkät kuin heidän Niilin varsilla asuvain kantavanhempainsa, he olivat kooltaan pienempiä, mutta leveäharteisempia. Lapset muistuttivat suuria kirppuja: he olivat paljon kauniimpia kuin vanhempansa, sillä heillä ei ollut rumentavia huulikiekkoja.
Kun naiset olivat kaukaa katselleet hyvää Mzimua, niin he rupesivat kilvan sotilaitten kanssa kantamaan hänelle lahjoja: vuohen lihaa, kanoja, munia, mustia papuja ja hirssistä pantua olutta.
Kun Stas oli vastalahjoiksi Linden varastosta antanut lasihelmiä ja kirjavaa kangasta ja Nel jakanut lapsille muutamia pieniä peilejä, niin vallitsi kylässä yleinen ilo. Sen majan ulkopuolelta, missä pienet matkailijat asuivat, kuului yhä mittaa iloisia huudahduksia.