— Herra, poppamies on herättänyt pahan Mzimun. Se pelkää menettävänsä kaikki uhrilahjansa ja huutaa raivosta. Rauhoita poppamies ja paha Mzimu suurilla lahjoilla, sillä muuten heimo hyökkää meidän kimppuumme.
— Pitääkö minun rauhoittaa heidät? Stas kysyi.
Mutta suuttumus valtasi hänet, kun hän ajatteli poppamiehen ahneutta ja kavaluutta, ja yllättävä vaaratilanne rohkaisi häntä. Hänen laihat kasvonsa muuttuivat samalla tavoin kuin silloin, kun hän ampui Gebrin, Chamiksen ja beduiinit. Silmät alkoivat säihkyä, huulet puristuivat yhteen ja posket kalpenivat.
— Minä rauhoitan heidät! hän huudahti.
Sen enempää ajattelematta hän ratsasti elefantilla majaa kohti. Kali ei tahtonut jäädä lauman eteen ja lähti hänen jälkeensä.
Soturit huusivat pelosta tai vihasta. Mutta ennen kuin he olivat keksineet, mitä tehdä, elefantti kaatoi ryskyen paaluaitauksen maahan, mursi saviseinän ja sinkosi katon korkealle ilmaan. Hetken kuluttua M'Rua ja hänen väkensä näkivät noitansa sätkimässä norsun kärsän varassa. Kun Stas keksi pirstaleiden seasta apinannahkaisen noitarummun, hän käski Kalin ottaa sen.
— Miehet! Stas sanoi asetettuaan rummun hämmästyneiden sotilaiden eteen. — Teidän rumpuanne ei paha Mzimu soittanut, vaan roistomainen Kamba, joka päristeli rumpua houkutellakseen teiltä lahjoja. Mutta te pelkäätte kuin lapset!
Hän tarttui nuoraan, joka oli kiinnitetty rummun nahkaan ja alkoi kaikin voimin pyörittää rumpua ilmassa. Se pärisi kovasti.
Hajoitetun majan raunioista alkoi taas kuulua tuota samaa kauheata ääntä, joka oli niin kovasti peloittanut neekerejä.
— Kuinka M'Rua ja hänen lapsensa ovat typeriä! huusi Kali.