M'Rua astui nyt rohkeasti elefantin viereen, heittäytyi vielä kerran kasvoilleen hyvän Mzimun eteen, kääntyi sitten Stasin puoleen ja sanoi:
— Tahtooko suuri herra, joka kuljettaa elefantilla valkoista jumalaa, syödä palasen M'Ruaa? Ja saako M'Rua syödä palasen suurta herraa? Emmekö rupea veljiksi, joitten välillä ei ole vihaa eikä petosta?
Kali selitti heti, mitä nämä sanat tarkoittivat. Mutta kun neekeripoika Stasin kasvoista näki, ettei tämä halunnut syödä M'Ruaa, niin hän kääntyi vanhan neekerin puoleen sanoen:
— Oo M'Rua! Luuletko, että niin mahtava valkoinen herra, jota elefantti pelkää ja joka salamoita lennättää, voisi solmia veljesliittoa minkään kuninkaan kanssa? Sellaisesta voisi suuri henki rangaista sinua, M'Rua. Onhan sinulle kunniaksi jos syöt palasen Kalia, wa-himalaisten kuninkaan, Fumban poikaa, ja jos Kali syö palasen sinua?
— Etkö sinä ole orja? kysyi M'Rua.
— Suuri herra ei ole ryöstänyt eikä ostanut Kalia, vaan pelastanut Kalin hengen, ja sentähden Kali vie hyvän Mzimun ja suuren herran wa-himalaisten maahan, jotta sen kuningas ja kansa saisivat kunnioittaa heitä ja antaa heille suuria lahjoja.
— Tapahtukoon, kuten sanoit: M'Rua syö palasen Kalia, ja Kali palasen M'Ruaa.
— Tapahtukoon niin! huusivat sotilaat.
Mutta silloin tapahtuikin jotakin muuta, mikä olisi voinut käydä vaaralliseksi ja muuttaa ystävällisen suhteen vihamieliseksi. Yksinäisestä majasta kajahti helvetillinen ääni. Se oli kuin leijonain karjuntaa, ukkosen jyrinää, rummun pärinää, hyeenoiden huutoa… King alkoi mörähdellä, Saba haukkua, sotilaat nostivat keihäänsä… Syntyi hälinää. Stas kuuli levottomia huutoja: "Meidän Mzimu! Meidän Mzimu!" Neekerien kunnioitus ja hyväntahtoisuus vieraita kohtaan katosi heti. He katsoivat vihaisesti tulijoihin. Uhkaava melu väkijoukossa kasvoi yhä; samoin melu yksinäisessä majassa.
Kali rupesi pelkäämään. Hän kuiskasi Stasille pelosta vapisevalla katkonaisella äänellä: