— Tapan.
Molemmat alkoivat taas katsella petoa. Stas tahtoi sen vuodan muistoksi ja käski Kalin nylkeä sen. Mutta tämä pyysi heitä jäämään hänen luokseen, sillä hän pelkäsi, että mahdollisesti toinen wobo vielä hyökkää hänen päälleen.
Välikohtaus päättyi siten, että he antoivat hevosen vetää pedon köydestä perässään leiriin. Stasin ei kuitenkaan onnistunut saada sen vuotaa, sillä King oli nähtävästi arvannut, että wobo oli aikonut ryöstää sen valtiattaren, koska se suuttui niin kovasti, etteivät siinä Stasinkaan kiellot mitään auttaneet. Elefantti tarttui kärsällään tapettuun eläimeen, paiskasi sen kaksi kertaa ilmaan, hakkasi sitä puuta vasten ja tallasi sen vihdoin muodottomaksi möhkäleeksi.
40
Neljä päivää myöhemmin Stas tahtoi pysähtyä pitemmäksi aikaa lepäämään eräälle vuorelle, joka muistutti jonkin verran Linde-vuorta, mutta oli pienempi ja ei yhtä avara. Samana iltana Saba tappoi tuiman ottelun jälkeen paviaanin, joka leikki leijan jäännöksillä. Se oli toinen leija, jonka lapset olivat matkalla nähneet. He tekivät levähtäessään uusia ja päästivät ne ilmaan vinhan länsituulen puhaltaessa. Stas otaksui, että jos yksikin leija joutuisi eurooppalaisten tai arabialaisten käsiin, lähetettäisiin retkikunta heitä pelastamaan. Varmuuden vuoksi hän kirjoitti niihin tekstin myös arabiaksi.
Kuljettuaan jonkin matkaa viimeisestä levähdyspaikasta Kali arveli tuntevansa idästä häämöttävän vuorijonon huiput. Hän ei ollut kuitenkaan vielä aivan varma, sillä huiput näyttivät erilaisilta riippuen siitä, miltä kohdalta niitä katsoi. Ratsastettuaan erään laakson yli he tulivat majalle, jossa asui kaksi neekeriä; toinen heistä oli sairastunut jouhimadon pistoksesta. Mutta molemmat neekerit olivat villejä ja yksinkertaisia. He pelkäsivät kovasti outoja vieraita, sillä he luulivat näitten murhaavan heidät, eivätkä he vastanneet tulijoiden tiedusteluihin. Savustettu liha näytti kuitenkin auttavan; tulijat antoivat sitä sairaalle, joka oli nähnyt kovaa nälkää, sillä hänen toverinsa ei ollut antanut hänelle syötävää. Vaeltajat saivat nyt sairaalta tietää, että Fumban maa alkoi heti jyrkkien vuorten takaa ja ulottui suuresta järvestä etelään.
Kun Stas kuuli sen, hänestä tuntui kuin suuri kivi olisi pudonnut hänen rinnaltaan. He olivat siis Wa-hima-maan kynnyksellä.
Ei ollut helppo sanoa, miten jäljellä oleva matka onnistuisi, mutta Stas toivoi, ettei se ainakaan tulisi olemaan raskaampi eikä pitempi kuin matka Niilin rannalta tähän saakka. Hän ei epäillytkään, etteivät wa-himalaiset ottaisi heitä vieraanvaraisesi vastaan, yksinpä Kalinkin tähden, ja auttaisi heitä.
— Tiedätkö, hän sanoi Nelille, — että me olemme jo ohi puolivälin matkalla Fashodasta valtameren rannalle. Loppumatkalla voimme tavata paljonkin villejä neekerejä, mutta ei ainoatakaan dervishiä.
— Minä pidän neekereistä enemmän, tyttö vastasi.