— Oo suuri herra! Fumba kufa (tapettu), Fumba kufa!
— Tapettu?
Kali kertoi, mitä oli tapahtunut. Kun taistelu oli ohi, tahtoi Fumba antaa kostoksi kuoliniskun kahdelle samburulaiselle, mutta saikin toiselta heistä kuolettavan haavan.
Tieto Fumban surmasta levisi pian. Kalin ympärille kokoontui kohta paljon väkeä. Vähän myöhemmin tuli paikalle kuusi sotilasta kantaen keihäillään vanhaa kuningasta, joka oli vielä elossa, vaikka vaikeasti haavoittuneena. Kuningas tahtoi ennen kuolemaansa nähdä mahtavan elefantilla ajavan herran, samburulaisten todellisen voittajan.
Hänen silmissään kuvastui syvä ihmetys, vaikka hän kärsikin jo kuolontuskia, ja hänen kalvenneet huulensa kuiskivat hiljaa:
— Jantsig! Jantsig!
Pian sen jälkeen hänen päänsä painui alas: hän oli kuollut.
Kali heittäytyi itkien hänen ylitseen. Toiset sotilaat löivät päähänsä, toiset huusivat Kalin kuninkaaksi. Useat lankesivat kasvoilleen nuoren hallitsijansa eteen. Yksikään ääni ei noussut Kalia vastaan, sillä valta kuului hänelle, ei ainoastaan siitä syystä, että hän oli Fumban poika, vaan myöskin siksi, että hän oli voittanut.
Sillävälin alkoi poppamiehen majasta kuulua pahan Mzimun melua, samantapaista kuin ensimmäisessä kylässä, jonka läpi karavaani oli ajanut. Mutta tällä kertaa se ei ollut kohdistettu vieraita vastaan, vaan se vaati vankeja mestattavaksi Fumban kuoleman tähden. Rummut alkoivat päristä, sotilaat asettuivat pitkään riviin ja aloittivat sotatanssin Stasin, Kalin ja kuolleen Fumban ympärillä. Kali nousi, kääntyi Stasin puoleen ja sanoi:
— Suuri herra tuo bibin bomaan, Fumban taloon. Kali on nyt wa-himalaisten kuningas, mutta suuri herra on Kalin kuningas.