Stas lähestyi miehistönsä etunenässä noin parin-kolmensadan askeleen päähän lähimmästä nuotiosta. Etuvartioita ei näkynyt, Villit eivät erottaneet Kingiä kuuttomassa yössä. Stas jakeli hiljaa viimeisiä käskyjä ja antoi Kalille merkin sytyttää yhden raketeista. Punainen nauha lensi suhisten korkealle kohti pimeätä taivaankantta ja räjähti siellä sikermäksi punaisia, sinisiä ja keltaisia tähtiä.
Kaikki äänet vaikenivat, ja seurasi syvä hiljaisuus.
Kotvasen kuluttua lensi vielä kaksi tulikäärmettä hurjasti vinkuen ilmaan, mutta tällä kertaa vaakasuoraan aivan samburulaisten leiriä kohti. Samassa alkoi King karjahdella, ja kolmesataa wa-himalaista ryntäsi keihäät, nuijat ja veitset ojossa samburulaisten kimppuun.
Alkoi taistelu, jonka hirveyttä pimeys vain tehosti: kaikki nuotiot tallattiin sammuksiin hälinässä ja sekasorrossa. Samburulaiset joutuivat heti alakynteen, sillä he olivat hervottomia tulikäärmeiden aiheuttamasta pelosta. He eivät voineet käsittää, mitä oli tapahtunut. He tiesivät vain, että jotkut kauheat olennot olivat hyökänneet heidän kimppuunsa ja että väistämätön turma oli edessä. Suurin osa heistä pakeni jo ennen kuin wa-himalaisten keihäät ja nuijat sattuivat heihin. Mamba sai vaivoin kootuksi ympärilleen satakunta urhoollista sotilasta, jotka pitivät rohkeasti puoliaan. Mutta kun he laukauksien leimahtaessa huomasivat jättiläiselefantin ja sen selässä valkoisen ihmisen ja kun pyssyt yhä paukahtelivat, niin hekin lannistuivat.
Kun Fumba vuoreltaan näki ensimmäisten rakettien lentävän ilmaan, niin hän lysähti maahan ja makasi muutaman minuutin hievahtamatta kuin kuollut. Mutta hiukan toivuttuaan pahimmasta säikähdyksestään ja kuultuaan samburulaisten epätoivoiset huudot hänelle selvisi, että jotkin henget raivosivat vihollisen keskuudessa. Samassa välähti hänen mielessään ajatus rientää henkien avuksi, sillä jos hän ei niin tekisi, voisivat ne suuttua häneenkin. Hän kokosi kaikki bomassa olevat sotilaansa, hiipi ulos salakäytävää pitkin ja sulki pakenevilta tien.
Peläten pimeässä mahdollisesti haavoittavansa omia miehiään Kali lakkasi ampumasta ja siepattuaan Gebrin miekan syöksyi vihollisen rivejä kohti.
Samburulaiset saattoivat paeta vuorelta vain yhden ainoan solan kautta, mutta kun Fumba miehineen oli sulkenut takaa päin tämän pakotien, ei koko joukosta jäänyt muuta jäljelle kuin ne, jotka antautuivat vangiksi, vaikka tiesivät, että heitä odotti julma orjuus tai pikainen kuolema voittajan käden kautta.
Mamba puolustautui urhoollisesti, kunnes wa-himalaisen nuija murskasi hänen päänsä. Hänen poikansa, nuori Faru, joutui Fumban vangiksi.
Stas ei ollut ajanut raivostunutta Kingiä taisteluun, vaan antoi sen karjua peloittaakseen siten vihollisia yhä enemmän. Hän ei ollut itse ampunut ainoatakaan samburulaista, sillä hän oli luvannut Nelille olla tappamatta ketään, ja sitäpaitsi hänestä oli vastenmielistä surmata ihmisiä, jotka eivät olleet tehneet hänelle ja Nelille mitään pahaa. Siinä oli kylliksi, että hän oli hankkinut voiton wa-himalaisille ja vapauttanut piiritetyn Fumban. Kun Kali juoksi ilmoittamaan, että voitto oli saatu, hän antoi käskyn lopettaa taistelun, jota vielä hiljentyen jatkui tiheiköissä ja rotkoissa.
Jonkin ajan kuluttua tuli Kali uudestaan surullisena ja alakuloisena
Stasin luo, löi päähänsä ja huusi valittavalla äänellä: