— Kali lähtee kanssamme, sanoi tyttö uudelleen.
— Eipäs lähde. Nel polki jalkaansa.
— Minä tahdon, että hän lähtee!
Tyttö alkoi itkeä sydämensä pohjasta.
Stas katsoi ihmetellen Neliin ymmärtämättä, mitä pikku tytölle oli tapahtunut. Mutta kun poika näki hänen painavan kämmenillään silmiään ja aukovan suutaan kuin kärpäsiä sieppova lintu, hän huusi pikaisesti:
— Kali lähtee kanssamme! Lähtee, lähtee!… Mitä sinä itket?
Kuulitko? Hän lähtee!
Ja niin hän lähtikin.
Stas oli hieman häpeissään, kun hänen oli täytynyt antaa periksi hyvälle Mzimulle, mutta tyttö oli taas kiltti ja kuuliainen kuten ennenkin.
43
Seuraavana päivänä aamun valjetessa karavaani läksi matkalle. Nuori neekeri oli iloinen, pikku tyranni hiljainen ja tottelevainen ja Stas tarmokas ja toiveikas. Heidän kanssaan läksi matkalle sata samburulaista ja toista sataa wa-himalaista, joista neljäkymmentä oli aseistettu remington-kivääreillä. Valkoinen päällikkö oli kolme viikkoa opettanut heitä ampumaan. Hän tiesi kyllä, että he vaaran uhatessa nostaisivat suuren metelin ja aikaansaisivat vähän todellista vahinkoa viholliselle, mutta hän oli tullut huomaamaan, että meteli taistelussa villien kanssa voi vaikuttaa yhtä paljon kuin kuulat, ja hän oli hyvillä mielin silmäillessään sotajoukkoaan. Heillä oli eväinä suuret varastot maniokkijuurta, suuria, lihavia, valkoisia muurahaisia, jotka oli kuivattu huolellisesti ja jauhettu jauhoiksi, sekä savustettua lihaa. Karavaanissa oli naisiakin, joilla oli kaikenlaisia tavaroita Nelille ja antiloopinnahasta tehtyjä vesisäkkejä. Stas jakeli korkealta valtaistuimeltaan Kingin selästä määräyksiä — ehkä enemmän innostuksesta kuin todellisesta tarpeesta — ja silmäili ylpeästi pientä armeijaansa.