Kapteeni ja lääkäri riensivät pelon ja heikon toivon kannustamina eteenpäin. Löytävätkö he nyt lapset vai eivätkö? Tohtori ajatteli, että jolleivät he löydä, ei auttaisi muu kuin ruveta etsimään lasten ruumiita kuivista erämaista.
Puolen tunnin matkan jälkeen maa muuttui epätasaiseksi eikä voinut enää nähdä kauemmas. Mutta he olivat niin lähellä, että saattoivat kuulla hevosten töminää.
Vielä vähän aikaa — ja kummulle ilmaantui ratsastaja, jonka sylissä oli suuri valkoinen esine.
— Soihdut ylös! komensi Glen.
Samassa ratsastaja pysähtyi ja huusi:
— Vettä! Vettä!
— Lapset! huusi tohtori Clary.
— Vettä! huusi Stas yhä.
Poika työnsi tytön kapteenin käsiin ja hyppäsi satulasta alas, mutta samassa hän alkoi horjua ja kaatui maahan kuin kuollut.