Kun Rawlison oli lukenut tämän sähkösanoman, hän oli tulla hulluksi ilosta. Hän puristi Tarkowskin käsiä ja sanoi: "Näetkö, Stas on pelastanut tyttäreni. Häntä minä saan kiittää Nelin elämästä."
Tarkowski, joka ei tahtonut näyttää heikkouttaan, virkkoi vain: "Niin, poika on käyttäytynyt miehuullisesti." Mutta kun hän oli päässyt kajuuttaansa, hän rupesi itkemään ilosta.
* * * * *
Löi vihdoin se hetki, jolloin lapset juoksivat isiensä syliin. Rawlison nosti aarteensa käsivarrelleen, ja Tarkowski painoi pitkän aikaa sankarillista poikaansa rintaansa vasten. Onnettomuudet olivat nyt ohi — kuin erämaan myrsky. Heidän elämänsä oli taas oleva pilvetön ja onnekas. Suru ja ero kohottivat nyt iloa. Lapset ihmettelivät, että isien hiukset olivat eron aikana harmaantuneet niin paljon.
He palasivat erään ranskalaisen yhtiön komealla höyrylaivalla takaisin Sueziin. Kun tieto lasten seikkailuista oli levinnyt matkustajien keskuuteen, tuli Stasista kaikkien ihmettelyn ja uteliaisuuden kohde.
Onnelliset isät ja lapset viihtyivät parhaiten suuressa kajuutassa, jonka laivan kapteeni oli heille luovuttanut ja jossa lapset yökylmällä yhä saivat kertoa matkastaan. Nel viserteli kuin pikkulintu, ja kaikkien iloksi hän alkoi joka lauseensa sanalla "ja". Isänsä polvella istuen tyttö puhui tähän tapaan: "— — Ja isä kulta! Ja he varastivat meidät ja veivät kameleilla pois — ja Gebr löi minua — ja Stas puolusti minua — ja sitten me saavuimme Khartumiin — ja siellä kuoli niin paljon ihmisiä nälkään — ja Stas teki työtä saadakseen minulle taateleita — ja sitten me olimme Mahdin luona — ja Stas kieltäytyi luopumasta uskostaan — ja Mahdi lähetti meidät Fashodaan — ja sitten Stas ampui leijonan ja kaikki me asuimme ontossa puussa — ja King oli meidän kanssamme — ja minussa oli kuumetta — ja Stas paransi minut — ja hän tappoi wobon — ja hän voitti samburulaiset — ja hän oli aina niin hyvä minulle, isä kulta!"
Samalla tavalla Nel kertoi Kalista. Measta, Kingistä, Sabasta,
Linde-vuoresta, leijoista ja loppumatkasta.
Stas kertoi kaikesta asiallisesti. Kun hän tuli siihen kohtaan, jossa kertoi Gebrin ja hänen matkakumppaniensa tuhosta, putosi raskas taakka hänen sydämeltään. Poika arasteli ja katsoi levottomasti isäänsä, mutta isä rypisti kulmakarvojaan, ajatteli hetken ja sanoi päättävästi:
— Ihminen ei ole kuoleman herra, mutta jos joku uhkaa sinun isänmaatasi tai naisen henkeä, niin ammu kuula hänen kalloonsa äläkä välitä siitä sen enempää.
* * * * *