— Khartum on valloitettu! Gordon tapettu! Idrys nousi uskomatta vieläkään kuulemaansa.
— Entä nämä ihmiset? kysyi hän vapisevalla äänellä.
— Nämä ihmiset on lähetetty meitä takaa-ajamaan, mutta nyt he lähtevät yhdessä kanssamme profeetan luo.
Stasin silmissä musteni…
14
Viimeinen toivo oli mennyt. Stas käsitti nyt, ettei hän enää voisi tehdä mitään ja ettei heitä saataisi kiinni, ja että jos he kestävät matkan vaivat, he joutuisivat Mahdin luo ja Smainin käsiin. Hänen ainoa lohdutuksensa oli nyt se, että heidät oli varastettu sitä varten, että Smain voisi heitä vastaan vaihtaa omaisensa vapaiksi. Mutta mitä saattaa heille tapahtua verenhimoisten joukkojen keskellä? Kestäisikö Nel matkan rasitukset ja vaivat? Siihen ei kukaan osaisi vastata. Mutta se vain oli varmaa, että Mahdi ja hänen dervishinsä vihasivat kristittyjä ja eurooppalaisia yleensä. Stas rupesi jopa pelkäämään, ettei Smainin vaikutusvalta olisi niin suuri, että hän voisi suojella heitä mahdilaisten raivolta ja julmuuksilta, sillä tappoivathan nämä hallituksen puolella olevia muhamettilaisiakin.
Mutta jollei Khartumia olisi valloitettu tai jos se olisi antautunut vasta muutamia päiviä myöhemmin, niin nämä ihmiset, jotka nyt olivat menneet Mahdin puolelle, olisivat ottaneet ryöstäjät kiinni ja antaneet egyptiläisten viranomaisten käsiin. Heti kun karavaani oli lähtenyt liikkeelle, takaa-ajajien johtaja alkoi kertoa, mikä oli saanut heidät luopumaan kediivistä. He olivat kyllä nähneet suuren englantilaisen sotajoukon Wolseleyn johdolla kulkevan höyrylaivoilla Niiliä pitkin etelään Assuanista Wadi-Halfaan, josta oli varta vasten tehty väliaikainen rautatie Abu-Hammediin. Pitkän aikaa kaikki sheikit, sekä Egyptin hallitukselle uskolliset että Mahdille myötämieliset, olivat varmoja siitä, että dervishien ja heidän profeettansa tappio on selvä, koska englantilaiset ovat tähän saakka olleet voittamattomia.
— Akbar Allah! huudahti Idrys nostaen kätensä ylös. — Ja nyt heidät on kuitenkin voitettu!
— Ei, vastasi takaa-ajajien johtaja, — Mahdi lähetti Dshalno-, Barbara- ja Dadsima-suvut heitä vastaan, kaikkiaan noin kolmekymmentä tuhatta urhoollista miestä, joita Musa, Helun poika, johti. Abu-Klean lähistöllä syntyi hirvittävä taistelu, jossa Jumala antoi voiton vääräuskoisille. Musa, Helun poika, sai surmansa ja hänen sotilaistaan palasi vain pieni osa Mahdin luo. Toisten sielut ovat paratiisissa, mutta ruumiit makaavat hietikoilla odottaen tuomiopäivää. Sanoma taistelusta levisi nopeasti pitkin Niiliä, ja me luulimme, että nyt englantilaiset jatkavat matkaansa etelään vapauttaakseen Khartumin. Ihmiset sanoivat: "Loppu on tullut!" Mutta Jumala määräsi toisin.
— Kuinka? Mitä tapahtui? kysyi Idrys innokkaasti.