— Mitäkö tapahtui? johtaja toisti loistavin kasvoin. — Mahdi valloitti Khartumin, ja rynnäkössä lyötiin kenraali Gordonilta pää poikki. Mutta koska englantilaisilla oli vain heidän kenraalinsa Gordonin henki kysymyksessä, niin he tämän kuolemasta tiedon saatuaan kääntyivät takaisin pohjoiseen. Allah! Me näimme taas höyrylaivojen sotilaineen kulkevan Niiliä pitkin, mutta nyt pohjoiseen päin, emmekä me ymmärtäneet, mitä se merkitsi. Englantilaiset levittävät kyllä heille mieluisia sanomia nopeasti, mutta epämieluisista he vaikenevat. Muutamat meikäläisistä väittivät jo Mahdin joutuneen tappiolle, mutta sitten tuli totuus ilmi. Tämä maa kuuluu vielä Egyptin hallitukselle. Wadi-Halfassa ja kolmanteen, ehkäpä neljänteenkin koskeen saakka on vielä Egyptin kediivin sotaväkeä, mutta nyt, kun englantilaiset ovat peräytyneet, olemme varmoja, että Mahdi ei valloita ainoastaan Nubiaa ja Egyptiä, vaan vieläpä Mekan ja Medinan ja koko maailman. Ja juuri tästä syystä me, sen sijaan että vangitsisimme teidät ja luovuttaisimme egyptiläisille, lähdemmekin yhdessä teidän kanssanne profeetan luo.
— Meidät oli siis käsketty vangita?
— Joka kylään, joka sheikille, joka vartiopaikkaan oli ilmoitettu sellainen käsky. Mutta niihin paikkoihin, minne ei ole kuparilankaa, jota myöten käskyt lentävät Kairosta, saapui "sabdeja" (santarmeja), jotka lupasivat tuhat puntaa palkinnoksi sille, joka saa teidät kiinni. Mashallah… se on suunnaton rikkaus!… Suunnaton!…
Idrys katsoi epäluuloisesti puhujaan.
— Mutta te pidätte Mahdin siunausta suuremman arvoisena?
— Niin pidämme. Sitä paitsi on hänen saaliinsa Khartumissa niin runsas, että hän jakaa säkittäin puntia hengenheimolaisilleen.
— Entä jos Wadi-Halfassa on vielä egyptiläistä sotaväkeä, joka sulkee meiltä tien edemmäksi?
— Ei. Meidän pitää vain kiiruhtaa, etteivät he saisi aikaa ajatella asiaa. Nyt, kun englantilaiset ovat poissa, he ovat ihan ymmällään, niin sheikit kuin sotamiehet. Kaikki luulevat, että Mahdi voi tuossa tuokiossa saapua, eikä kukaan uskalla antaa käskyä, eikä edes tiedä, ketä totella.
— Aivan oikein, Idrys vastasi, — pitää rientää, ennenkuin nuo toipuvat pökerryksestään, sillä Khartumiin on vielä pitkä matka.
Stas oli kuullut keskustelun, joka sytytti hänen sielussaan toivon kipinän. Jos englantilaiset sotajoukot palaavat virtaa pitkin laivoilla, niin egyptiläiset perääntyvät maitse ja näin ollen saattaa joku sotaväenosasto yllättää karavaanin. Hän arveli myöskin, että se lamaannus, joka oli ensin vallannut egyptiläiset, oli väistynyt. Mutta kokemattoman pojan mieleen ei juolahtanut, että Khartumin antautuminen ja kenraali Gordonin kuolema saattavat joka tapauksessa kaiken muun unohduksiin ja että hallitukselle uskollisilla selkeillä samoin kuin egyptiläisillä viranomaisilla olisi nyt niin paljon muuta työtä, ettei heillä olisi aikaa ajatella kahden valkoihoisen lapsen pelastamista.