He olivat saapuneet kurjuuden, nälän, julmuuksien ja veren maahan. He olivat kuin kaksi lehteä myrskyssä, joka toi kuolemaa ja hävitystä, ei ainoastaan yksityisille ihmisille, vaan kokonaisille kyläkunnille ja heimoille. Kuka olisi voinut temmata nuo kaksi pientä turvatonta lasta sen myrskyn vallasta?
Kuu kohosi korkealle taivaalle ja hopeoi mimosat ja akaasiat. Sakeasta dshunglasta kuului hyeenain peloittavaa, mutta samalla ikäänkuin iloista mörinää. He löysivät tästä verisestä maasta paljon ihmisruumiita. Karavaania johtava osasto tapasi matkalla muita sotaväen osastoja, joitten kanssa se vaihtoi tunnussanoja. He saapuivat vihdoin rantatöyräille ja laskeutuivat syvännettä pitkin Niilin uomaan. Ihmiset, hevoset ja kamelit astuivat leveihin, tasapohjaisiin dahabij-aluksiin, ja kohta alkoivat raskaat airot tahdikkaasti liikkuen särkeä virran pintaa, johon tähdet kuvastuivat.
Puolen tunnin kuluttua alkoi näkyä punertavia tulia. Nur-el-Tadhil tönäisi Idrystä kylkeen, viittasi kädellään ja virkkoi:
— Khartum!
16
He pysähtyivät kaupungin laidalla sijaitsevaan taloon, joka oli ollut rikkaan italialaisen kauppiaan oma, mutta kun tämä oli taistelussa tullut murhatuksi, oli talo joutunut saaliinjaossa Tadhilille. Emiirin naiset ottivat huostaansa matkasta uupuneen Nelin. Vaikka Khartumissa vallitsi suuri puute elintarpeista, he löysivät "sydänkäpyselle" kuivattuja taateleita ja riisiä sekä hunajaa. Sitten he veivät tytön yläkertaan ja panivat hänet nukkumaan.
Stas, joka joutui viettämään yön pihamaalla kamelien ja hevosten keskellä, sai tyytyä kuivaan leipään. Niin väsynyt kuin hän olikin, hän ei nukkunut pitkään aikaan, sillä skorpionit ryömivät tuon tuostakin huopapeitteelle, jolla hän makasi, ja sitä paitsi hän oli kovin levoton siitä, että joutuisi eroon Nelistä eikä sitten voisi pitää huolta tytöstä. Saba näytti ottavan osaa pojan levottomuuteen, koska se liikuskeli nuuskien ympäriinsä ja ulvahteli. Sotamiehet olivat sille siitä vihoissaan. Stas koetti parhaansa mukaan tyynnyttää koiraa, jotta sotamiehet eivät ärsyttäisi sitä. Suuri koira oli siinä määrin herättänyt ihmetystä emiirissä ja kaikissa dervisheissä, ettei kukaan uskaltanut nostaa kättään sitä vastaan.
Idrys ei myöskään saanut unta. Hän ei ollut eilisestä lähtien ollut oikein terve, ja sitä paitsi keskustelu Nur-el-Tadhilin kanssa oli riistänyt häneltä niin paljon kauniita toiveita, että tulevaisuus näytti synkältä. Mutta hänellä oli syytä iloitakin: huomenna hän olisi Omdurmanissa. Valkoisen Niilin toisella puolella, ja saisi tavata siellä Smainin. Hän uskoi vilpittömästi profeettaan, ja hänen sydämensä kaipasi sitä suuremmalla syyllä tämän luo, koska he olivat samaa sukua. Mutta Idrys oli, kuten jokainen aito arabi, kunnianhimoinen ja vallanhaluinen. Hän oli uneksinut saavansa kultaa ja tulevansa nimitetyksi ainakin emiiriksi. Mutta sen perusteella, mitä oli Tadhililta kuullut, hän rupesi pelkäämään, että hänen vaivansa hukkuisi kuin pisara mereen. Ehkei — hän ajatteli katkerana — kukaan välitäkään siitä, mitä hän on tehnyt, ja ehkei Smain iloitsekaan näitten lasten tulosta.
Kello kuusi aamulla aurinko nousi, ja dervishien keskuudessa syntyi liikettä. Pian tuli Tadhil ja käski varustautua matkaan. Hän ilmoitti, että virran ylimenopaikkaan kuljetaan jalkaisin. Stasin suureksi iloksi Dinah talutti Nelin yläkerrasta alas, ja he kulkivat vallia pitkin kaupungin halki paikalle, missä veneet olivat valmiina ylikulkua varten. Tadhil yksin ajoi hevosella edellä, Stas talutti Neliä kädestä, heidän jäljessään kulkivat Idrys, Gebr, Chamis, Dinah ja Saba ja lopuksi kolmekymmentä emiirin sotamiestä. Muut jäivät Khartumiin.
Stas katseli ympäristöä ja ihmetteli, että niin lujasti varustettu kaupunki oli antautunut, vaikka sillä oli niin turvallinen asema Valkoisen ja Sinisen Niilin yhtymäkohdassa, että ainoastaan etelästä päin saattoi maitse lähestyä kaupunkia. Sittemmin hän sai kristityiltä vangeilta kuulla, että vesi oli silloin ollut niin matalalla, että virtaan oli ilmaantunut hiekkasärkkiä, jotka helpottivat luoksepääsyä. Varusväki oli menettänyt toiveensa avusta, ja kun se sitä paitsi oli saanut kärsiä nälkää, se ei jaksanut kestää villien laumain rynnäkköä. Kaupunki antautui ja sen asukkaat tapettiin.