Kun he astuivat sisään, makasi Mahdi pehmeällä lavitsalla vaimojensa ympäröimänä, joista kaksi piteli strutsinsulkaisia viuhkoja ja kaksi raaputteli hänen jalkapohjiaan. Paitsi vaimoja olivat kalifit Abdullah ja Sherif läsnä.
Nähdessään tulijat profeetta työnsi vaimonsa syrjään ja nousi lavitsalle istumaan. Idrys, Gebr ja molemmat beduiinit lankesivat kasvoilleen kädet ristissä rinnalla. Kreikkalainen vilkaisi Stasiin, jotta tämä tekisi samoin, mutta poika ei ollut näkevinään häntä, kumarsi vain ja jäi seisomaan. Stasin kasvot olivat kalpeat, mutta silmissä oli voimakas loiste, ja koko hänen ryhdikkäästä asennostaan saattoi huomata, että hän oli voittanut itsessään jotakin ja saanut varmuuden, josta ei tinkisi. Kreikkalainen oli nähtävästi ymmärtänyt sen, koska oli kovin levoton.
Mahdi silmäili ohimennen lapsia, otti lihaville kasvoilleen tavanmukaisen hymyilevän ilmeensä ja kääntyi ensin Idryksen ja Gebrin puoleen.
— Olette tulleet kaukaa pohjoisesta, hän virkkoi. Idrys kosketti otsallaan lattiaa ja vastasi:
— Niin olemme, oi Mahdi! Kuulumme Dangalien sukuun ja sentähden olemme jättäneet Fajumin ja tulleet tänne saadaksemme polvistua jalkojesi juureen.
— Olen nähnyt teidät erämaassa. Se oli kauhea matka, mutta minä lähetin enkelin, joka vartioi ja suojeli teitä vääräuskoisilta. Te ette nähneet enkeliä, mutta hän liiteli teidän yläpuolellanne.
— Minä kiitän sinua, pelastaja.
— Ja te olette tuoneet nämä lapset Smainille, jotta hän saisi näillä vaihtaa vapaaksi omaisensa, jotka ovat turkkilaisten vankina Port Saidissa.
— Me tahdomme palvella sinua.
— Ken palvelee minua, se palvelee omaa pelastustaan. Te olette siis avanneet itsellenne tien paratiisiin. Fatma on minun sukulaiseni… mutta minä sanon teille, että kun olen valloittanut koko Egyptin, silloin saavat Fatma ja hänen lapsensakin vapautensa.