— Te joudutte nyt, hän sanoi, — Valkoisen Niilin seuduille eli niin sanotuille sudceille. Oksat ja lehvät patoavat siellä veden virtaamasta, joki tulvii yli äyräidensä ja muodostaa suuria soita, joilla kuumetauti kohtaa jopa neekereitä. Älkää milloinkaan maatko paljaalla maalla ilman nuotiota.
— Parempi olisi, kun kuolisimme kohta, sanoi Stas tuskaisena.
Silloin lähetyssaarnaaja kohotti kärsivät kasvonsa kohti taivasta, rukoili ja siunasi pojan sanoen:
— Luota Jumalaan. Sinä et kieltänyt häntä, ja sen tähden Hänen armonsa suojelee sinua.
Stas koetti tehdä työtä. Kun hän kerran näki suuren joukon ihmisiä rakentamassa savesta muuria kokouspaikan ympärille, hän liittyi työntekijöihin. Nämä nauroivat hänelle, mutta illalla työtä johtava vanha sheikki antoi hänelle kaksitoista taatelia. Stas oli iloinen lahjasta, sillä taatelit ja riisi olivat ainoata sopivaa syötävää Nelille, ja niitä oli Omdurmanissa hyvin vaikea saada.
Ylpeästi hän toi ne pikku sisarelle. Hän antoi tälle kaiken, mitä sai, ja eli itse viimeisen viikon melkein yksinomaan durralla, jota otti kameleilta. Nel tuli iloiseksi mieliruoastaan, mutta hän tahtoi jakaa ne Stasin kanssa. Hän nousi varpailleen, laski kätensä pojan olkapäälle, katsoi häntä silmiin ja sanoi:
— Stas, syö puolet! Syö nyt!
— Minä olen syönyt jo, olen kylläinen, vastasi Stas ja hymyili, mutta hänen täytyi purra huuliaan, jottei itku saisi valtaa, sillä hänen oli nälkä. Hän päätti mennä seuraavanakin päivänä työhön, mutta toisin kävi.
Aamulla Abdullahin palvelija tuli ilmoittamaan, että kameliposti lähtisi Fashodaan ja että Gebr, Chamis ja molemmat beduiinit valmistautuisivat matkaan lasten kanssa. Gebr suuttui ja väitti, ettei lähde, koska hänen veljensä on sairas ja jäisi ilman hoitoa, ja vaikka Idrys olisi tervekin, niin ainakin he molemmat jäävät Omdurmaniin.
Palvelija vastasi: