— Se on Mahdin tahto, eikä kalifi Abdullah, minun herrani, voi siis muuttaa käskyään. Orja jääköön hoitamaan veljeäsi, mutta sinä matkustat Fashodaan.
— Minä menen ja sanon hänelle, etten lähde.
— Kalifin luo pääsee vain se, jonka hän tahtoo tavata. Mutta jos väkisin tunkeudut hänen luokseen, joudut hirsipuuhun.
Sudanilainen oli nähnyt Omdurmanissa hirsipuita, jotka olivat murtua hirtettyjen painosta ja joita ankaran Abdullahin käskystä joka päivä koristettiin uusilla ruumiilla — ja hän kauhistui. Ei auttanut muu kuin matkustaa.
— En saa enää nähdä Idrystä! ajatteli Gebr. Hänen pedonsydämessään oli kuitenkin hiukan kiintymystä vanhempaan veljeen, sillä hän tuli epätoivoiseksi ajatellessaan, että hänen täytyi jättää veljensä sairastamaan. Chamis ja beduiinit lohduttivat häntä turhaan sillä, että Fashodassa on ehkä paremmat olot kuin Omdurmanissa ja että Smain palkitsee heitä runsaammin kuin kalifi oli tehnyt. Sanat eivät pystyneet asettamaan Gebrin tuskaa ja raivoa, jonka hän purki etupäässä Stasiin.
Se päivä oli todellakin kärsimyksen päivä Stasille. Hän ei saanut mennä torille eikä voinut siis ansaita eikä kerjätä mitään, vaan hänen oli pakko orjan tavoin sitoa suuria matkamyttyjä, vaikka olikin lopen uupunut nälästä ja voimien puutteesta. Hän oli melkein varma, että kuolee matkalla, jollei Gebrin ruoskan iskuista, niin väsymyksestä.
Kaikeksi onneksi tuli hyväsydäminen kreikkalainen hyvästelemään lapsia ja antamaan neuvoja. Hän toi heille myös kiniinipulveria, lasihelmisen rukousnauhan ja vähän evästä. Saatuaan kuulla, että Idrys on sairas, kreikkalainen kääntyi Gebrin, beduiinien ja Chamiksen puoleen sanoen:
— Tietäkää, että olen tullut tänne Mahdin käskystä.
Kun he kuulivat sen, he koskettivat otsallaan maata.
— Teidän täytyy antaa lapsille matkalla ruokaa, jatkoi kreikkalainen, — ja kohdella heitä hyvin. He saavat kertoa Smainille teidän kohtelustanne, ja Smain kirjoittaa sitten profeetalle. Jos sieltä tulee kirje, jossa teitä moititaan, tuo seuraava posti teille kuolemantuomion.