Suurimmatkin miehet ovat intohimon vallassa tehneet tyhmyyksiä, mutta heidän suuruutensa on perustunut juuri siihen, että he ajoissa ovat arvanneet oman tilansa. Zolzikiewicz myönsi tehneensä ensimmäisen tyhmyytensä silloin, kun oli luvannut herrastuomarille pistää Rzepan sotilasluetteloihin. Toisen tyhmyytensä oli hän tehnyt silloin, kun hän meni Rzepan vaimon luo ja ahdisti häntä hänen loukuttaessaan pellavia. Pelotellessaan häntä ja hänen miestänsä asevelvollisuudella, oli hän tehnyt kolmannen tyhmyyden. Oi ylevää hetkeä, jona todella suuri mies lausuu itselleen: "minä olen aasi!" — tämä hetki oli nyt koittanut Pässinpään kylälle, se oli lentänyt sinne kuin siivillä, tullut siitä maasta, jossa ylevyys ja jalous kulkevat käsikädessä, sillä Zolzikiewicz sanoi itselleen suoraan: "minä olen aasi!" Mutta olisiko hänen pitänyt luopua suunnitelmasta, jonka tähden hän jo oli vuodattanut vertansa (innoissaan tuli hän sanoneeksi "sydänvertansa"), olisiko hänen pitänyt luopua tuumastaan, uhrattuaan sen tähden uudet housunsa, joita hän ei vielä ollut räätäli Srulille edes maksanut, ja alushousunsa, jotka hänellä, tietääkseen, vasta pari kertaa oli ollut jalassa?
Ei ikinä! Päinvastoin tahtoi hän kostaa sekä Rzepalle että hänen vaimolleen ja Mustillekin. Zolzikiewicz vannoi, että hän on narri, jollei hän vielä kärvennä Rzepan nahkaa. Koko ensimmäisen päivän, muuttaessaan kääreitä, hän mietti, mietti toisen, muuttaessaan kääreitä, mietti vielä kolmannenkin, muuttaessaan kääreitä — ja tiedättekö mihinkä päätökseen hän tuli? Hän ei tullut mihinkään päätökseen. Neljäntenä päivänä toi kanslianpalvelija Aasinkorvan apteekista laastaria. Zolzikiewicz levitti sitä liinakankaalle, pani paiseen päälle ja, voi ihme, kuinka tämä lääke vaikutti! melkein samassa hetkessä hän huudahti: "nyt olen sen keksinyt!" Hän oli todella tehnyt keksinnön.
IV.
Peto pauloissa.
Muutamia päiviä myöhemmin — en oikein muista, olisiko ollut viidentenä vaiko kuudentena päivänä — istuivat herrastuomari Burak, lautamies Gomula ja nuori Rzepa Pässinpään kapakan kulmakamarissa. Herrastuomari tarttui lasiinsa.
— Heittäisittepä nyt riitanne, virkkoi hän, — kun ei ole mitään syytä riitaan.
— Mutta sen minä sanon, ettei ranskalainen anna perään preussiläiselle, sanoi Gomula, iskien nyrkkinsä pöytään.
— Preussiläiskoirat ovat viekasta väkeä! sanoi Rzepa.
— Mitä heidän viekkaudestaan? Turkkilainen auttaa Ranskaa ja turkkilainen se sittenkin on niistä kaikista väkevin.
— Mitä turhia! Väkevin kaikista on Garibaldi.