Silloin samat kädet jotka äsken syöksivät häntä veteen, tarttuvat hänen raukeaviin ranteisiinsa ja vetävät hänet yliluonnollisilla voimilla takaisin telineille. Taas tuntee tyttö laudat jalkainsa alla, taas ympäröivät häntä käsivarret, mutta tällä kertaa isän käsivarret: eikä murhamiehen — ja hänen päänsä vaipuu isän olalle.
Tainnoksista herätessä huomasi Marysia rauhallisesti lepäävänsä isän luona. Mutta vaikka oli pimeä, saattoi hän eroittaa, että isä oli polvillaan ja että tuskallinen nyyhkytys ahdisti hänen rintaansa.
— Marysia, virkkoi Wawrzon vihdoin itkun särkemällä äänellä, — anna minulle anteeksi, lapseni!
Tyttö löysi pimeästä hänen kätensä, painoi siihen huulensa ja kuiskasi:
— Suokoon Herra Jeesus teille anteeksi niinkuin minä suon…
Taivaan rannalla oli jonkun aikaa viipynyt kalpea kajastus ja siitä sukelsi nyt esiin suuri, poutainen täysikuu. Taas tapahtui ihme: Marysia näki kuinka kultaisten mehiläisten lailla kuusta läksi lentoon pieniä enkeliä suurissa parvissa. Pitkin säteitä ne riensivät hänen luokseen, räpyttelivät siipiään, viittailivat ja lauloivat lapsellisilla äänillään:
— Rauha olkoon sinulle sinä kärsimysten lapsi! rauha sinulle sinä lintu rukka, sinä kärsivällinen, hiljainen kedon kukkanen, rauha olkoon sinulle!
Niin ne lauloivat, varistelivat hänen päälleen valkeita liljankukkia ja helistelivät pieniä hopeatiukuja, jotka soivat:
— Nuku, tyttönen, nuku! Nuku lapsonen, nuku, nuku!
Ja hänen tuli niin hyvä olla, hänen mielensä kävi niin tyyneksi ja valoisaksi, että hän todella nukkui.