Marysian ääni katkesi, mutta Wawrzon heittäysi itkien armollisen herran jalkoihin ja rupesi suutelemaan hänen takkinsa lievettä. Hän riippui siinä sellaisella hartaudella, että olisi luullut hänen tavanneen kiinni taivaan laidasta.
Olihan se herra ja heikäläisiä herroja! Hän auttaa, ei hän anna kuolla nälkään eikä viluun.
Siltä nuorelta herralta, joka oli vanhan herran mukana, menivät silmät pystyyn ja kansaa alkoi kerääntyä, suu auki katselemaan sellaista ihmistä, joka lankeaa polvilleen toisen ihmisen eteen ja suutelee hänen jalkojaan. Amerikassa ei sellaisia tapahdu! Mutta vanhaa herraa suututtivat katselijat.
— Mitä tämä teihin kuuluu, virkkoi hän heille englanninkielellä. —
Menkää te omiin toimiinne!
Sitte hän kääntyi Wawrzonin ja Marysian puoleen:
— Ei nyt jäädä tähän kadulle seisomaan. Tulkaa minun kanssani.
Hän vei heidät likeiseen "bar-roomiin" ja sulkeutui yksityiseen huoneeseen heidän ja nuoren herran kanssa. Wawrzon ja Marysia yrittivät taasen langeta hänen jalkainsa juureen, mutta hän ehkäisi heidät ja rypisti äreästi kulmakarvojaan.
— Älkää nyt turhia siinä! Olemmehan me samalta paikkakunnalta, saman… äidin lapsia…
Sikaarin savu nähtävästi rupesi kirvelemään hänen silmissään, koska hän pyyhkäsi niitä kourallaan.
— Onko teidän nälkä? kysyi hän sitte.