Taasen näytti savu kirvelevän herran silmiä.
Samassa tuotiin pöytään kuumaa liharuokaa ja olutta. Vanha herra käski heitä heti rupeamaan syömään, mutta kun he sanoivat, etteivät kehtaa hänen nähtensä, niin hän sanoi heitä tyhmeliineiksi. Äreydestään huolimatta, oli hän heidän mielestään kuin taivaan enkeli.
Heidän syömisensä häntä nähtävästi suuresti huvitti. Sitte hän tahtoi kuulla, miten he oikeastaan olivat joutuneet tänne ja mitä kaikkia olivat kokeneet. Wawrzon kertoi kaikki, mitään salaamatta, aivan kuin papille rippituolissa. Vanha herra suuttui ja torui ja kun Wawrzon tuli siihen paikkaan jolloin oli hukuttamaisillaan Marysian, niin hän ärähti:
— Tekisipä mieleni sinut elävänä nylkeä!
Hetkisen perästä virkkoi hän Marysialle:
— Tule tänne, tyttö!
Marysia likeni, vanha herra tarttui molemmin käsin hänen päähänsä ja painoi hänen otsalleen suudelman.
Vähän aikaa mietittyään, hän lausui:
— Olette te saaneet kärsiä. Mutta hyvä tämä maa on, kunhan vaan osaa elää maassa maan tavalla.
Wawrzon katseli häneen suurin silmin: tuo viisas ja mahtava herra sanoi
Amerikkaa hyväksi maaksi!