— Olen jalkaisin tullut plainien poikki. (Plaineiksi kutsutaan äärettömiä aroja New-Yorkin ja Kalifornian välillä.)
— Ali right! Oletteko tottunut meripalvelukseen?
— Olen palvellut kolme vuotta valaanpyyntilaivassa.
— Oletteko vielä koettanut muuta?
— Rauhaa vaan en ole löytänyt.
— Miksette?
Vanhus kohautti olkapäitään.
— Minun kohtaloni on sellainen…
— Mutta kunhan ette olisi majakanvartiaksi liian vanha?
— Sir! puhkesi vanhus mielenliikutuksissaan puhumaan. — Olen hyvin väsynyt ja kiusaantunut. Olen, nähkääs, kokenut paljon. Tämä paikka on sellainen jommoista hartainten olen halunnut saada. Olen vanha, tarvitsen lepoa! Minun täytyy saada sanoa itselleni: nyt sinä istut paikallasi, nyt olet satamassasi. Oi Sir, tämä riippuu yksin teistä. Toisen kerran tällaista paikkaa ehkä ei ole saatavissa. Mikä onni, että satuin olemaan Panamassa!… Minä rukoilen teitä… Niin totta kuin Jumala minua auttakoon, olen niinkuin laiva, joka uppoaa, jollei se pääse satamaan… Jos te tahdotte tehdä vanhan miehen onnelliseksi… Vakuutan, että olen rehellinen… mutta… jo minä olen saanut tarpeekseni kulkurielämästä…