— Orposeni, marjaseni, sinä Jumalan pieni matonen! Enkeli siivillään… leperteli Kulikowa ihan humalassa, riisti lapsen syliinsä ja rupesi painamaan sitä rehellistä rintaansa vastaan.
Tyttö purskahti itkuun. Ehkäpä hänen sameassa päässään ja sydämessään, joka ei paljoa kyennyt tuntemaan, tällä hetkellä heräsi joku aavistus.
Kapakoitsija makasi jo suloisessa unessa myymäpöytänsä takana. Talikynttilän sydän kasvoi pitkäksi karreksi, mies joka oli soittanut hanuria, heitti työnsä, sillä häntä huvitti katsella näytelmää.
Oli ihan hiljaista. Äkkiä kuului rapakosta oven takaa kavionkausketta ja ääni, joka sanoi hevoselle:
— Ptruuuu!
Kapakkaan astui Wojtek Margula, lyhty kädessä. Heti hän sentään päästi sen pöydälle ja rupesi lämpimäkseen hakkaamaan yhteen käsiään. Vihdoin hän huusi kapakoitsijalle:
— Anna puoli korttelia!
— Margula, sinullahan on hevonen! huusi Kulikowa: — otatko tytön mukaasi Leszczynceen?
— Otan kyllä, koska käskettiin, vastasi Margula.
Sitte hän katseli molempia vaimoja ja virkkoi: