— Olettepa te ottaneet niinkuin…
— Niinkuin ei se sinulle itsellesi maistuisi! huusi Kulikowa. — Kun minä sanon sinulle, että pitele lasta varovaisesti. Se on orpo. Tiedätkö sinä, pöllö, kuka sitä suojelee?
Wojtek ei viitsinyt vastata kysymykseen ja päätti nähtävästi valita toisen keskusteluaineen. Hän tarttui puolikortteliin ja alkoi:
— Hitto teille…
Mutta hän ei jatkanutkaan, sillä hän oli kulauttanut viinan kurkkuunsa, irvisteli, syljeskeli, asetti tyytymättömänä astian pöydälle ja virkkoi:
— Sehän on selvää vettä. Antakaa tuosta toisesta pullosta.
Kapakoitsija kaasi toisesta pullosta! Wojtek irvisteli entistä pahemmin.
— Eikö teillä nyt ole aarakkia?
Margulaa nähtävästi uhkasi sama vaara kuin akkoja, mutta juuri tähän samaan aikaan valmisteli Lupiskoryn kartanon omistaja laajaa ja asiallista kirjoitusta "herraskartanoiden väkijuomien myyntioikeudesta yhteiskuntarakennuksen perustuksena", ja siten liittyi Wojtek vasten tahtoansa tukemaan yhteiskunnan perustuksia, varsinkin kun väkijuomien myyntioikeus todella oli herrastalon, vaikka se sijaitsikin kauppalassa.
Noin viisi kertaa perätysten kulautettuaan, unohti hän todella lyhdyn, josta kynttilä oli sammunut, mutta tarttui sensijaan nukkuvan lapsen käteen ja virkkoi: