— Mikä ero on oikeastaan sinun ja skeptikkojen välillä?
— Skeptikot tyytyvät pimeyteen tai ainakin sanovat tyytyvänsä, mutta minä kärsin pimeässä.
— Etkö näe pelastusta?
Timon vaikeni hetkisen, sitte hän lausui hitaasti ja ikäänkuin haikaillen:
— Odotan sitä.
— Mistä?
— En tiedä.
Hänen päänsä vaipui käsien varaan ja ikäänkuin ympärillä vallitsevan äänettömyyden vaikutuksesta hiljensi hänkin ääntään:
— Se on kummallista, mutta välistä tuntuu minusta siltä, että jollei maailmassa olisi muuta kuin mitä me tiedämme ja jollemme voisi tulla muuksi kuin mitä me olemme, niin ei meissä olisi rauhattomuutta… Kun minä olen sairas, syntyy minussa terveyden toivo… Usko Olympoon ja filosofiaan on kuollut, mutta terveytenä saattaa olla joku uusi totuus, jota en tunne.
Kumma kyllä tuotti tämä keskustelu Cinnalle suurta lohtua. Olihan hän kuullut, ettei hän yksinään ollut sairas, vaan että koko maailma sairasti. Hänestä tuntui siltä kuin hänen hartioiltaan olisi nostettu ääretön paino ja laskettu se tuhansille hartioille.