"Eikö hän ole kristittyjen joukossa?"
"Totta kai, hyvä herra," vastasi Chilon "mutta minä olen heidän joukostaan löytänyt Glaucuksen, parantajan."
"Mistä sinä nyt puhut? Kuka se on?"
"Sinä olet, herra, taitanut unohtaa vanhuksen, jonka kanssa kuljin Napolista Roomaan ja jota puolustaessa menetin nämä kaksi sormea, niin etten enää voi pitää kynää kädessäni. Rosvot, jotka ryöstivät hänen vaimonsa ja lapsensa, pistivät veitsen hänen rintaansa. Hän oli kuolemaisillaan, kun jätin hänet Minturnaen majataloon, ja minä surin häntä kauan! Mutta voi kauhistus! Nyt olen tullut vakuutetuksi siitä, että hän elää ja että hän kuuluu Rooman kristilliseen seurakuntaan."
Vinitius ei käsittänyt, mitä hän tarkoitti koko tällä jutulla. Sen hän vain oli ymmärtävinään, että tuo Glaucus jollakin lailla esti Lygian löytämistä. Hän koetti hillitä kiukkua, joka oli hänet jo valtaamaisillaan, ja virkkoi:
"Jos sinä olet puolustanut häntä, niin hänen pitäisi olla kiitollinen ja auttaa sinua."
"Oi arvoisa tribuni! Jumalatkaan eivät ole kiitolliset, mitä sitten ihmisistä! Niin, kyllä hänellä olisi syytä olla kiitollinen. Mutta valitettavasti vanhus on heikkomielinen. Aika ja kärsimykset ovat hänet paaduttaneet niin, ettei hän osaa olla kiitollinen. Mutta ei siinä kyllä. Hänen uskonheimolaisiltaan kuulin juuri hänen syyttävän minua siitä, että olisin toiminut yksissä neuvoin rosvojen kanssa ja että olisin syypää hänen onnettomuuteensa. Siinä palkka kahdesta sormesta!"
"Olen varma, lurjus, että hän puhuu täyttä totta!" huudahti Vinitius.
"Siinä tapauksessa, herra, tiedät enemmän kuin hän itsekään," lausui Chilon arvokkaasti, "sillä hän lausuu ainoastaan arvelunsa. Sen nojalla saattaisi hän sentään ottaa avukseen kristittyjä ja kostaa minulle hirveällä tavalla. Sen hän varmaan viipymättä tekisikin, ja uskonheimolaiset olisivat epäilemättä valmiit häntä auttamaan, mutta onneksi ei hän tiedä nimeäni, ja rukoushuoneessa, jossa satuimme yhteen, ei hän nähnyt minua. Minä tunsin hänet sentään paikalla ja olisin heti tahtonut heittäytyä hänen kaulaansa, mutta varovaisuus pidätti minua. Olen näet tottunut punnitsemaan jokaisen toimen, johon ryhdyn. Kun sitten olimme matkalla pois rukoushuoneesta, rupesin kyselemään yhtä ja toista hänestä, ja hänen tuttavansa kertoivat, että se on se mies, jonka toveri petti matkalla Napolista… Muuten en laisinkaan tietäisi, että hän levittelee sellaisia juttuja."
"Mitä tämä minuun kuuluu? Kerro, mitä näit rukoushuoneessa."