"Hyvä on," virkkoi Nero, "mutta anna käsky, että kristityiltä tästälähin leikataan kieli tai että heidän suunsa tukitaan."
"Kyllä tuli heidän suunsa tukkii."
"Voi minua!" vaikeroi Chilon.
Mutta Caesar, jota Tigellinuksen ylenkatseellinen varmuus oli rohkaissut, rupesi nauramaan, osoitti vanhaa kreikkalaista ja virkkoi:
"Katsokaapa miltä, Akilleksen jälkeläinen näyttää. Chilon oli todella hirvittävän näköinen. Hiustähteet hänen päälaellaan olivat käyneet ihan valkeiksi, ääretön levottomuus, pelko ja ahdistus kuvastui hänen kasvoillaan. Ajoittain hän oli kuin tiedotonna, pyörryksissään. Monesti hän ei laisinkaan vastannut kysymyksiin, jotka hänelle tehtiin, toisinaan hän vimmastui ja saattoi käydä niin myrkylliseksi, että augustianit pitivät viisaimpana jättää hänet rauhaan."
Sellainen tuuli tuli hänelle nytkin.
"Tehkää minulle mitä tahdotte," huusi hän epätoivoissaan ja näpäytti sormiaan, "mutta minä vain en enää lähde kilpaleikkeihin!"
Hetken kuluttua Nero katsahti häneen ja virkkoi, kääntyen Tigellinuksen puoleen:
"Pidäpä huolta siitä, että tämä stoikko puutarhassa joutuu minun likeisyyteeni. Tahdonpa nähdä minkä vaikutuksen soihtumme häneen tekevät."
Caesarin äänessä väreili uhka, joka pelästytti Chilonia.