Mutta Domitius Aferia, vanhaa pahantekijää ja ilmiantajaa, loukkasi tämä puhe, ja vimmoissaan kaatoi hän tunikansa täyteen falernoviiniä. Hän oli aina uskonut jumaliin. Ihmiset ennustivat, että Rooma kerran häviää, mutta toiset väittivät, että se jo paraikaa on häviämässä. Ovat oikeassa! Mutta jos niin tapahtuu, niin syy siihen on se, ettei nuorisolla ole uskoa, mutta ilman uskoa ei saata olla hyvettäkään. Ankarat, vanhat tavatkin ovat hylätyt, eikä kenenkään päähän pälkähdä, etteivät epikurolaiset pysty antamaan barbareja selkään. Se olisi aivan turhaa! Sääliä nuorisoa, joka elää tällaisina aikoina! Huvituksista täytyy sen hakea turvaa tuskia vastaan, jotka muuten piankin tekisivät siitä lopun.
Näin sanoen veti hän luokseen syyrialaisen tanssijatytön ja rupesi hampaattomalla suullaan koskettamaan hänen kaulaansa ja olkapäitään. Tämän nähdessään hymähti konsuli Memmius Regulus, nosti kaljua päätään, jonka takaraivolla keikkui seppele, ja virkkoi:
"Kuka sanoo, että Rooma häviää…? Sulaa tyhmyyttä…! Tottahan minä konsulina sen tiedän… Videant consules!… Kolmekymmentä legionaa vartioi Rooman vallan turvallisuutta!"
Äkkiä hän nosti nyrkit ohimoilleen ja rupesi täyttä kurkkua huutamaan:
"Kolmekymmentä legionaa—kolmekymmentä legionaa! Britanniasta aina parttein rajoille asti!"
Samassa hän pysäytti puheensa, laski sormen otsalleen ja huusi:
"Jumal'avita, niitä onkin kolmekymmentäkaksi…"
Samassa hän keikahti pöydän alle ja antoi ylen sekä flamingonkielet että paistetut ja jäädytetyt sienet, hunajassa keitetyt heinäsirkat, kalat ja lihat—kaikki mitä oli syönyt ja juonut.
Rooman rauhaa vartioivat legionalaumat eivät saattaneet rauhoittaa
Domitiusta.
"Ei, ei! Rooman täytyy hävitä, sillä usko jumaliin ja ankarat tavat ovat hävinneet! Rooman täytyy hävitä, ja se on vahinko! sillä elämä on sentään hauskaa, Caesar on armollinen ja viini on hyvää. Voi mikä vahinko!"