Minulla oli värilaatikko mukanani, sillä ilman sitä en mene kävelemään, ja aloin heti tehdä luonnosta sanottuani sitä ennen vielä juutalaisille:
— Istukaa noin liikkumatta siksi, kun aurinko on laskenut! Ruplan maksan jokaiselle!
Juutalaiseni ymmärsivät heti mistä oli kysymys ja istuivat kuin maahan kiinni kasvaneet. Minä valmistan luonnosta valmistamistani. Katupojat ovat kömpineet vedestä ylös ja ilkkuvat takanani:
— Maalari, maalari! Minkä varastaa, sanoo hän omakseen!
Mutta minä vastaan heille samalla tavalla ja saan heidät siihen määrin puolelleni, että he herkeävät viskelemästä juutalaisia kalikoilla ja häiritsemästä työtäni. Odottamatta muuttuu ryhmäni iloisemmaksi.
— Juutalaiset! — huudan minä, — teidän pitää surra!
Mutta juutalaiseukko vastaa:
— Suokaa anteeksi, herra maalari, mitä pitää meidän surra, kun herra on luvannut ruplan kullekin meistä? Surkoon se, joka ei mitään ansaitse!
Minun täytyy uhata heitä sillä, etten maksakaan.
Kaksi iltaa kului sitten luonnoksen valmistamiseen. Senjälkeen istuivat he vielä kokonaista kaksi kuukautta mallina kotonani.