— Kautta Jumalani! Minä olen aina uskonut toverin nerokkuuden ja puolustanut toveria… (tiedän, että hän on haukkunut minua aasiksi)… mutta ehkei toveri pidä siitä, että tällainen fa-presto kuin minä nimittää toveria toveriksi; jos niin on, suokoon toveri sen anteeksi, mutta se tapahtuu tottumuksesta, kautta Jumalani…
Ajatuksissani lähettäisin hänet hiiteen, mutta ennenkuin ennätän vastata hänelle, vetää Karminski minut syrjään ja sanoo minulle hiljaa, mutta kuitenkin niin, että kaikki sen kuulevat:
— Jos toveri tarvitsee rahaa, niin sanokoon vain minulle, kyllä minä…
Karminski on meidän keskuudessamme tunnettu avuliaisuudestaan. Useinpa sanoo hän jollekin meistä:
"Jos toveri tarvitsee apua, niin sanokoon vain, kyllä minä — näkemiin!" Ja hänellä onkin todella rahaa. Minä vastaan hänelle, että jollen mistään muualta saa, niin käännyn hänen puoleensa.
Sillä välin saapuu toisia kultaisia veljiä, jotka syleilevät ja puristelevat minua, että jäseniäni särkee. Vihdoin lähestyy Swiatecki — näen, että hän koettaa salata liikutustaan — ja sanoo minulle tylysti:
— Vaikka huomaan, että sinä juutalaistut, niin onnittelen sinua kuitenkin!
— Vaikka huomaan, että sinä tyhmenet, niin kiitän sinua kuitenkin, — vastaan minä ja me syleilemme lujasti.
Wach Poterkiewicz antaa ymmärtää, että hänen kurkkunsa on kuiva. Minulla ei ole penniäkään, mutta Swiateckilla on kaksi ruplaa ja toisilla on myöskin vähäsen. Seuraa kolehti ja sitten punssia… He juovat minun terveydekseni, viskaavat minut korkealle ilmaan, ja kun saavat kuulla, että asiani Suslowskeihin nähden ovat oikealla tolalla, niin juovat Kaziankin terveydeksi. Silloin astuu Swiatecki taas luokseni ja sanoo:
— Luuletko sinä tolvana, että he eivät olleet lukeneet sähkösanomaa, ennenkuin Kazia neiti sinulle kirjotti?