Asia näyttää selvenevän, ja minun mielestäni on Kazia aivan oikeassa. Miksi olen oikeastaan rynnännyt tänne kuin mikä mieletön? Sillä välin Kazia on lähestynyt minua ja kallistaa päänsä minun rinnalleni. Minä kierrän käsivarteni puoleksi hänen ympäri, hän ojentaa päänsä yhä enemmän minun puoleeni, sulkee silmänsä, kääntää ruusuisen pienen suunsa päin ja kuiskaa:
— Ei, ei, Wladek!… ei vielä… häiden jälkeen, armaani!
Tämän pyynnön vuoksi minä painan huuleni hänen huulilleen ja me seisomme sillä lailla niin kauan kuin hengitys sallii. Kazian silmiin nousee huumaantuva ilme… Hän peittää ne kädellään ja sanoo:
— Pyysinhän minä, ettet sinä…
Tämä moite ja hänen katseensa käden alta vaikuttavat minuun siihen määrin, että suutelen häntä uudelleen. Kun rakastaa jotakuta henkilöä, niin kernaammin suutelee kuin ruoskii häntä. Ja minä rakastan Kaziaa rajattomasti, järjettömästi, halki elämän aina kuolemaan saakka, vieläpä sen jälkeenkin! Hän tai ei kukaan!
Kazia kuiskaa pelkäävänsä, että hän nyt kadottaa minun kunnioitukseni. Rakastettu olento! kuinka ajattelemattomasti hän puhuu! Minä rauhotan häntä parhaani mukaan ja me alamme keskustella järkevästi.
Me sovimme siitä, etten minä ilmaise tietäväni asian oikeata laitaa, jos Kazian vanhemmat väittävät saaneensa vasta jälkeenpäin tiedon sähkösanomasta. Sitten minä sanon Kazialle hyvästi ja lupaan tulla illalla jälleen.
Minun täytyy mitä pikimmin rientää taideyhdistyksen toimistoon voidakseni sen välityksellä helpommin päästä "salongin" sihteeriviraston yhteyteen.
III.
Minä lähetän sähkösanoman ilmottaen, että suostun paroni Hirschin tarjoomaan summaan, mutta että aion ensin asettaa maalauksen näytteille Varsovassa.