Suslowski rupee puhumaan:
— Lapseni! Ottakaa vanhempain siunaus!
Kazia polvistuu, minä polvistun myöskin…
Millaiselta mahtaa Swiateckin naama nyt näyttää, hyvä Jumala, millaiselta se mahtaa näyttää!
Mutta minä en uskalla katsahtaa häneen. Minä katselen Kazian musliinipukua, joka vaalenneella, punaisella matolla muodostaa kauniin täplän. Vanhempain kädet laskeutuvat päittemme päälle, ja sitten minun tuleva appeni lausuu:
— Tyttäreni! Sinulla on vanhempiesi kodissa ollut paras esimerkki siitä, mitä vaimon tulee olla miehelleen. En rupea tässä sentähden opettamaan sinulle velvollisuuksia, joihin — kuten toivon — miehesi on sinua oikealla tavalla opastava… Mutta minä tahdon kääntyä sinun puoleesi, Wladislaw….
Nyt seuraa pieni puhe, jonka aikana minä lasken sataan asti ja alotan sitten taas yhdestä… Suslowski kansalaisena, Suslowski virkamiehenä, Suslowski isänä, Suslowski roomalaisena saattaa nyt osottaa henkensä suuruuden… Sanat: lapsi, vanhemmat, velvollisuudet, tulevaisuus, siunaus, okaat, puhdas omatunto ja muut senkaltaiset surisevat korvissani kuin mehiläisparvi, ympäröivät pääni, pistävät niskaani, kasvoihin, tukkaan…
Minä olen varmaankin sitonut kaulaliinan liian tiukkaan, koska minun on paha olla. Kuulen rouva Suslowskan itkevän, ja se liikuttaa minua, sillä hän on kelpo eukko. Kuulen sormusten kilinän, joita hyppivä sukulaistyttö pitää lautasella. Herra Jumala, millaiselta Swiateckin naama nyt mahtaa näyttää!
Vihdoin me nousemme. Sukulaistyttö työntää lautasen nenäni eteen ja me vaihdamme Kazian kanssa sormuksia…
Uh! nyt olen kihloissa! Arvelen, että nyt se on lopussa, mutta eipäs ollutkaan, sillä Suslowski kehottaa meitä pyytämään siunausta tädeiltä.