"Mestari, onko hän sopiva Teidän vaimoksenne?" — kysyy harmaahapsinen ystävättäreni. — "Onko tämä valinta arvokas sellaiselle henkilölle, johon koko kansakunnan katse on kiintynyt? Te olette joutunut vehkeilyn uhriksi," j.n.e.
Merkillinen päähänpisto ja vielä merkillisempi vaatimus, että minä muka en saisi naidessani noudattaa sydämeni tunnetta, vaan yleistä mielipidettä.
Kazia parka on jo heidän tiellään!
On olemassa suurempia rikoksia kuin nimettömät kirjeet, mutta ei ole sen suurempaa kuin… kuinka minä oikein sanoisin?… Jättäkäämme se!
Hääpäiväni ei ole vielä määrätty, mutta se tulee pian.
Sillä välin pyydän Kaziaa pukeutumaan koreaksi ja lähtemään kanssani taidenäyttelyyn. Nähkööt meidät nyt yhdessä…
Swiateckin "raatoja" on myöskin saapunut Parisista.
Hänen taulunsa on nimeltään "Viimeinen tapaaminen" ja esittää nuorukaista ja neitoa, jotka makaavat leikkauspöydällä. Kuvan perusajatus selvenee katsojalle heti ensi silmäyksestä: nuo kaksi kuollutta ovat eläessään rakastaneet toisiaan, puute on heidät toisistaan erottanut, mutta kuolema jälleen yhdistänyt.
Ylioppilaat, jotka ovat kumartuneet ruumiiden yli, näyttävät kuvassa hiukan kuivasti maalatuilta, leikkaussalin perspektiivissä saattaa huomata virheitä, mutta ruumiit ovat oivallisesti kuvatut. Niistä oikein huokuu kylmyyttä. "Salongissa" ei maalaus saanut tunnustusta, ehkä siksi, että se on hieman jäykkä, mutta arvostelu sitä ylisti.
Meikäläisten maalaajain joukossa on epäilemättä useita kykyjä. Niinpä on Swiateckin taulun vieressä Franek Cepkowskin "Koreckin kuolema". Siinä on voimaa ja persoonallisuutta!