VIII.
Viikon kuluttua kihlajaisillasta saapuvat minun "juutalaiseni" näyttelyyn.
Maalaus asetetaan näytteille erikoiseen huoneeseen, ja näyttelytoimikunta määrää sille ylimääräisen sisäänpääsymaksun. Puolet puhtaasta tulosta lankeaa minulle… Näyttelyssä on tungos aamusta iltaan saakka.
Minä olen käynyt siellä vain kerran. Kun yleisö katseli enemmän minua kuin taulua, niin en ole sinne enää senjälkeen mennyt, sillä miksi suotta suututtaa itseään?
Vaikkapa olisi maalaukseni mestariteos, jollaista ei tähän päivään saakka ole vielä nähty, niin yleisö sittenkin on katseleva sitä samalla uteliaisuudella kuin jotakin hottentottia, joka nielee eläviä kyyhkysiä. Samanlainen hottentotti olen minä tällä hetkellä… Olisin tyytyväinen siihen, jos minä todella olisin sylikoira, niinkuin Swiatecki väittää. Mutta minussa on siksi paljon taiteilijan vikaa, että moinen taiteen halventaminen jonkun muodissa olevan henkilön tähden suututtaa minua…
IX.
Kolme viikkoa sitten tiesi tuskin kukaan minusta, mutta nyt minä saan vastaanottaa kymmenittäin kirjeitä, suurimmaksi osaksi rakkaudentunnustuksia. Viidestä kirjeestä alkaa ainakin neljä seuraavin sanoin: "Tämän kirjeen luettuanne Te ehkä halveksitte naista, joka" j.n.e. Minä en varmaankaan halveksisi naista, en ainakaan siinä tapauksessa, että tämä jättäisi minut rauhaan.
Jollei minulla olisi Kaziaa, niin totta puhuen, enpä taitaisi niinkään jättää näitä tunteenpurkauksia huomioon ottamatta.
Se minua eniten suututtaa, että tuollainen "tuntematon" nainen saattaa edes toivoakaan, että mies, joka ei ole häntä milloinkaan nähnyt, ilman muuta hänen kehotukseensa suostuisi. Paljasta ensin itsesi, ihana "tuntematon", ja kun olen nähnyt sinut, niin sanon kyllä… Ei, enpäs sanokaan, sillä Kazia!…
Olenpa saanut myöskin nimettömän kirjeen eräältä harmaahapsiselta ystävättäreltä, joka nimittää minua mestariksi, mutta Kaziaa hanheksi.