Näihin imperméable-luonteisiin kuuluu Eva Adami.
Öisin teetä juodessa ja tupakoidessa keskusteltiin toverien kesken taidemaailmaan kuuluvista ihmisistä, alkaen ylimmästä luokasta, runoilijoista aina alimpaan luokkaan, näyttelijöihin saakka.
Olento, jossa mielikuvitus on paljon kehittyneempi kuin muissa kuolevaisista, olento, joka on muita alttiimpi vaikutuksille, aistillisempi, intohimoisempi, joka tuntee onnen ja elämänilon piirissä kaikki ja pyrkii voimakkaasti eteenpäin — se on taiteilija.
Hänellä pitää olla kolme kertaa lujempi luonne ja tahto kuin muilla voidakseen kestää koettelemuksia.
Mutta yhtä vähän kuin kukkanen, joka on muita kauniimpi, saattaa olla kestävämpi vihuria vastaan, yhtä vähän saattaa taiteilijakaan olla luonteeltaan tavallisia ihmisiä kestävämpi. Päinvastoin, on luonnollista, että hänen luonteensa on heikompi, sillä hänen elinvoimansa kuluu taiteellisen maailman ja todellisuuden ristiriidassa ja eripuraisuudessa.
Hän on kuin sairas, kuumeinen lintu, joka milloin katoaa näkyvistämme pilviin, milloin herpaantuneita siipiään tomussa laahaa. Taide opettaa häntä vieromaan tomua, mutta jokapäiväinen elämä riistää häneltä voiman lähteä lentoon. Siitä johtuu tuo taiteilijoissa niin usein huomattava eroavaisuus heidän sisällisen ja ulkonaisen elämänsä välillä.
Maailma, joka vaatii taiteilijoilta enemmän kuin muilta ihmisiltä ja heitä tuomitsee, on ehkä oikeassa mutta oikeassa on Kristuskin, joka heidät vapahtaa…
Ostrzynski väittää, että näyttelijät kuuluvat taidemaailmaan samalla tavoin kuin pasuuna, klarinetti, jahtitorvi j.n.e., mutta se ei ole totta.
Paras todistus siitä on Eva Adami, joka on kauttaaltaan taiteilija, sekä kykynsä että taiteellisen vaistonsa puolesta, mikä on suojellut häntä kaikesta pahasta niinkuin äiti…
Vaikka olenkin Evan hyvä ystävä, en ole nähnyt häntä pitkään aikaan. Kun hän nyt minut tapasi, iloitsi hän suuresti, mutta hänen kasvoilleen nousi ilme, jota en ymmärtänyt.