— Mitä sinulle kuuluu, Wladek, — sanoo hän. Vihdoinkin näen sinut!
Olin tyytyväinen, kun tapasin hänet kotona. Hänen yllään oli turkkilainen aamunuttu, jossa oli punaisia palmun lehviä ja avonaiset hihat. Reunuste sopi erittäin hyvin hänen kalpean ihonsa ja sinertäväin silmiensä väriin. Minä sanoin sen hänelle, ja hän tuli iloiseksi. Senjälkeen aloin heti puhua asiastani.
— Minun kultainen divani! — sanoin, — sinähän tunnet rouva
Kolczanowskan, tuon kaunottaren Ukrainasta?
— Tunnen, hän on koulutoverini.
— Esitä minut hänelle…
Eva alkoi ravistaa päätään.
— Minun hyvä, kiltti… teethän sinä sen minulle!
— Ei, Wladek, en minä esitä sinua hänelle…
— Näetkös, kuinka paha olet, ja minä kerran olin rakastua sinuun!
Mikä mimosa tuo Eva! Kuultuaan tämän hän muuttuu näöltään, nojautuu kyynärpäällään pöytää vasten (mikä ihana kyynärpää!), peittää kalpeat kasvot kädellään ja kysyy: