— Se on aivan toista! Minä olen näyttelijätär ja voin sovittaa itseeni Shakespearen sanat: Vaikka olisit puhdas kuin jää ja valkoinen kuin lumi, niin et voi välttää parjauksia!
— Mutta tiedätkö, että tästä saattaa tulla hulluksi. Jokainen saa tutustua häneen, olla hänen luonaan, katsella häntä, mutta minä vain en saa! Ja miksi? Siksi, että olen maalannut hyvän taulun ja tullut jonkun verran kuuluisaksi.
— Sinun kannaltasi katsoen olet kyllä oikeassa, sanoo Eva hymyillen. — Mutta minun täytyy tunnustaa, että jo edeltäpäin tiesin, miksi sinä tulit luokseni. Ostrzynski kävi täällä ja vakuutti minulle, että parasta olisi olla esittämättä sinut Helenalle.
— Ahaa, minä ymmärrän!… Ja sinä lupasit?
— En luvannut, vaan päinvastoin minä suutuin sellaisesta… Mutta ajattelin kuitenkin, että parasta olisi olla tutustuttamatta sinua Helenaan. Mutta puhukaamme nyt sinun maalauksestasi.
— Anna minun olla rauhassa taulultani ja koko taidemaalaukselta! Jos niin on, niin olkoon menneeksi! Mutta sen minä sanon, että kolmessa päivässä tulen tuntemaan rouva Kolczanowskan, vaikkapa valepukuisena menisin hänen luokseen.
— Pukeudu puutarhuriksi ja vie hänelle kukkia — Ostrzynskilta.
Yhtäkkiä juolahti mieleeni ajatus, niin oivallinen, että minä lyön otsaani, unohdan vihan ja harmin, jota vastikään tunsin Evaa kohtaan, ja huudan:
— Anna sanasi, ettet petä minua!
— Annan! — vastaa Eva uteliaana.