Tuossa esimerkiksi nuo aseet: kuinka hirveän ruosteisia ovat! Eikä tarvitse muuta kuin kutsua palvelija, käskeä hienontamaan vähän tiilikiveä — ja ne tulevat kirkkaiksi kuin uusi samovari.
— Jesus Maria! Hän puhuu ostajista ja tahtoo tiilikivellä puhdistaa minun sota-aseitani, jotka ovat sellaisina kaivetut maasta… Oh, Kazia, Kazia!
Onnellinen Suslowski suutelee tytärtään otsalle, mutta Swiatecki päästää pahaatietävän äänen, joka muistuttaa metsäsian röhkimistä.
Kazia uhkaa sormellaan minun nenääni ja virkkaa edelleen:
— Pyydän painamaan mieleen, että kaikki tulee muuttumaan.
Sitten hän jatkaa:
— Ja jollei eräs herra tule meille tänä iltana, on hän ilkeä, emmekä me häntä enää tule rakastamaan.
Sen sanottuaan hän peittää silmänsä. En voi kieltää, ettei hänen kujeissaan ole suloutta… Minä lupaan tulla ja saattelen sitten tulevat sukulaiseni aina alas saakka…
Palattuani takaisin työhuoneeseen huomaan Swiateckin epäluuloisesti katselevan kokonaista pinoa sadanruplan seteleitä, jotka ovat pöydällä hänen edessään.
— Mitä siinä on?